Tekijä: Ylläpito

Hyvät toverit,

tänäänkin kokoonnuimme vappumarssilla tunnuksen Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen taakse. Työväenliikkeellä on pitkät perinteet, mutta meidän tehtävämme ei ole olla mikään perinneyhdistys. Meillä on monia hienoja muutaman sanan iskulauseita, mutta niitä ei tule alistaa pelkiksi fraaseiksi. Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen, on kehoitus vuodelta 1848. Se päättää Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kirjoittaman kommunistisen puolueen manifestin.

Mutta meille tämän päivän kommunisteille tuo kehoitus ei ole mikään muistutus pıtkästä historiastamme. Se on meidän tämän päivän toimintataktiikkamme kiteytettynä viiteen sanaan. Niitä viittä sanaa kannattaa hetken aikaa ajatella, koska siinä sanotaan juuri sitä, mitä tarkoitetaan. Tunnuksemme ei ole Kaikkien Euroopan maiden valkoihoiset cis-heteromiehet, liittykää yhteen. Tunnuksemme ei myöskään ole kaikki suomalaiset, liittykää yhteen.

Kun me puhumme työläisistä, emme tarkoita ketä hyvänsä, suursijoittajia tai Nato-kenraaleja. Tarkoitamme ihmisiä, jotka eivät ole minkään eliitin osa, vaan elääkseen joutuvat etsimään palkkatyötä ja tekemään palkkatyötä. Kun me puhumme kaikkien maiden työläisistä, me tarkoitamme todella kaikkien maailman maiden työläisiä, ja kaikenlaisia työläisiä. Emme tarkoita vain yhtä sukupuolta emmekä vain yhdellä lailla koulutettuja ihmisiä. Emme jonkin tietyn maan tai maanosan työläisiä, emmekä tietyn värisiä ihmisiä. Ja kun me puhumme siitä, että työläisten tulee liittyä yhteen, me todella tarkoitamme sitä. Ei ole kyse vain jostain sanojen tasolla tapahtuvasta yhteenliittymästä, vaan käytännön yhteistyöstä.

Tavoitteemme on yhdistää kaikkien maiden työtätekevät ihmiset, koska katsomme, että se on uskottava ja toimiva keino saavuttaa ihmisten enemmistön etua hyödyttävät poliittiset tavoitteet.

Helpommin sanottu kuin tehty. Jokainen joskus asiaa yrittänyt tietää, että jo paikallisestikin ihmisten yhdistäminen on valtavan työn takana. Tämä esittämämme vaatimus tarkoittaa valtavaa määrää työtä meille kaikille. Sanoessamme vaatimuksen ääneen tulemme myös osaltamme sitoutuneeksi sen saavuttamiseen. Omalta vaatimattomalta osin.

Suomen jäsenyys imperialistisessa sotilasliitto Natossa on räikeässä ristiriidassa tämän periaatteen kanssa. Sanotaan kylillä mitä hyvänsä muuta, on jokaisen vasemmistolaisen ihmisen perustehtävä vastustaa sotaa ja imperialismia. Ukrainan sodassa ei ole kyse suurten aatteiden yhteentörmäyksestä, vaikka meilläkin julkisuudessa välillä kuulee sellaista väitettävän. Mieleen tulee 1930-luvun oikeistolainen ilmapiiri, jolloin ajateltiin Suomea lännen viimeisenä etuvartiona Venäjää vastaan. Tosiasiassa niin täällä meillä kuin Venäjälläkin on vallassa porvaristo.

Niin kutsuttu länsi, siis Eurooppa ja Pohjois-Amerikka, ovat aiheuttaneet lukemattomat määrät ongelmia eri puolilla maailmaa. Hallitusten syrjäyttämisiä, sotia ja levottomuuksia, sekä myös suoranaisia sotarikoksia. Tänäkään päivänä emme tiedä, mitä Afganistanin miehitykseen osallistuneet suomalaissotilaat todellisuudessa tekivät. Ovatko nämä laittomat hyökkäykset ja sotarikokset jollain lailla parempia ja oikeutetumpia? Eivät ole.

Sodassa tavallinen työläinen häviää lähes varmasti. On vaikea keksiä tilannetta, jossa sota, tai etenkään sen jatkaminen, hyödyttäisi. Sodan jatkaminen tarkoittaa myös sotarikosten jatkumista. Näin on myös Ukrainassa. Eikä sota aiheuta vain kuolemaa, vaan paljon muutakin kärsimystä. Seitsemän miljoonaa ihmistä, noin 24 prosenttia kansasta – siis joka neljäs –, elää nyt Ukrainassa köyhyysrajan alapuolella. Tulitauko taisteluihin on edellytys siihen, että voidaan ryhtyä edes keskustelemaan rauhasta, ja etsimään keinoja saada siitä hyväksyttävä kaikille osapuolille.

Suomen Nato-jäsenyydelle ei ole esitetty mitään varaumia. On olemassa mahdollisuus, että Suomeen sijoitetaan Naton tai Yhdysvaltojen sotajoukkoja, aseistusta tai jopa ydinaseita. Tämä voi tapahtua joko suoraan Nato-tukikohdan perustamalla, tai vaihtoehtoisesti Suomen ja Yhdysvaltojen nyt neuvotteleman sotilaallista yhteistyötä koskevan sopimuksen kautta.

On suomalaisen työväenliikkeen ja rauhanliikkeen tehtävä torjua tällainen kehitys. Suomen ei tule olla osa suurvaltojen keskinäisiä kiistoja, vaan suuntautua rauhan rakentamiseen ja konflkitien ratkaisemiseen.

Talven mittaan hinnat nousivat todella kovaa vauhtia, mutta kaikki eivät hintojen noususta kärsineet. Helsingin energia teki huomattavat liikevoitot myymällä kallista sähköenergiaa. Pelkästään tämän vuoden tammikuun ja maaliskuun välissä liikevoitto oli 22 miljoonaa viime vuoden vastaavaa jaksoa korkeampi. Samoin suuret kauppaketjut ja monet muutkin yritykset tekivät tuntuvaa tulosta.

Olisi tarvittu ripeitä toimia hintojen nousun ehkäisemiseksi, mutta hallitus oli haluton tekemään niitä. Pintatasolta katsellen syitä voi etsiä monia, mutta ehkä kuitenkin syvempi syy oli ideologinen. Ei haluttu puuttua yksityisten yritysten oikeuteen tehdä liikevoittoa.

Nyt käytyjen vaalien pohjalta ollaan kasaamassa oikeistolaisinta hallitusta vuosikymmeniin. Kun edellisellä hallituskaudella nousivat hinnat, tuleva hallitus sitoutuu tuntuviin julkisen talouden leikkauksiin. Se voi hyvinkin tarkoittaa, että sosiaalietuuksista leikataan, tai yhtä hyvin palkkatöissä olevien työläisten asemaa heikennetään. Tämä yhtälö tarkoitttaa käytännössä työväenluokan aseman heikkenemistä ja kurjistumista ennestään.

On ryhdyttävä kokoamaan laajapohjaista toimintaa oikeistopolitiikkaa vastaan. Tarvitaan poliittisten vaihtoehtojen hahmottelemista, ja syvälle menevää kritiikkiä koko nykyistä poliittista asetelmaa sekä viime kädessä kapitalistista tuotantotapaa kohtaan.

Lisäksi tarvitaan rohkeita yhteistyöaloitteita. Nyt meidän tulisi tuntea muitakin kuin toisemme. Se on avainasia, mikäli halutaan lyödä porvareille kampoihin.

Julkisia palveluita on niistetty niin pitkään, työntekijöiden työoloja heikennetty niin kauan ja ylipäätään koko sitä koneistoa, jota on ollut tapana kutsua hyvinvointivaltioksi, on huononnettu niin monelta puolelta, että on syytä puhua hyvinvointipalveluiden kriisistä.

Voi kysyä, ovatko sinne tänne tehdyt leikkaukset ja heikennykset muuttaneet koko hyvinvointijärjestelmän luonnetta. Vähintäänkin ihmisten kokemus hyvinvointisysteemistä on tänä päivänä hyvin toisenlainen kuin joskus aiemmin. Ei voida puhua luotettavista peruspalveluista tai turvaverkosta, koska aukkoja on niin paljon, ja lakisääteisesti turvatut asiat jäävät toisinaan toteutumatta.

Meidän vasemmistolaisten ja työväenliikkeen tehtävä on puolustaa rapautuvia peruspalveluita. Meidän kannaltamme on haaste ja ongelma, että järjestelmä on rapautunut niin pahoin. Olisi yhtäältä aikaan vaadittava olemassaolevien rakenteiden säilyttämistä, mutta samalla löydettävä sellainen tapa puhua järjestelmän kehittämisestä, joka ei kuulosta nykyisen ongelmallisen järjestelmän säilyttämiseltä.

On saatava ääneen sanotuksi, että ihmisten nykyinen arkikokemus julkisista palveluista ei ole hyväksyttävä, vaan että tarvitaan oleellisesti erilaiset, paremmat palvelut. Miten tällaisen vaatimuksen voi esittää kuulostamatta järjestelmää romuttamaan tulleelta konsultilta?

Hyvinvointipalveluiden kehittäminen ja parantaminen tulisi kytkeä osaksi laajempaa ja kauaskantoisempaa yhteiskunnallista muutosta. Meille laadukkaat julkiset palvelut eivät ole vain kapitalismin moottoriöljyä vaan sosialistisen yhteiskunnan oleellinen osa.

Oma ehdotukseni on, että kytkemme yhteen julkiset palvelut ja ekologisen elämäntavan. Nykyinen imperialistisiin sotiin, jatkuvaan kulutuskulttuuriin, työelämän oravanpyörässä juoksemiseen, globaalin etelän riistoon, heikompien syrjintään ja kolonialismiin perustuva järjestelmä ei tuota pysyvää onnea. Parempi maailma on mahdollinen, ja se on sosialistinen maailma.

Viimeisen vuosikymmenen kokemukset osoittavat, että oikeiston esittämälle kurjistuspolitiikalle ei vaihtoehdoksi riitä pelkästään pienet viilaukset tai asteen verran inhimillisempi kapitalismi. Sillä reseptillä ei kaapata ihmisten poliittista mielikuvitusta omalle puolelle. Vain koko systeemin kyseenalaistaminen on tarpeeksi. Tavoitteeksi on asetettava uuden vuosituhannen sosialismi. Myös vallitsevaa poliittista tilannetta on arvosteltava sosialismin näköalan tarjoamalla perinpohjaisuudella. Tämä ei tarkoita vallankumouksen ja sosialismin toistelemista papukaijan tavoin, vaan rohkeutta esittää nykyisen porvarillisen hegemonian ylittäviä poliittisia vaatimuksia.

Tänä päivänä ei tarvitse olla kommunisti ymmärtääkseen, että kapitalismi ei toimi. Mutta on kommunistien tehtävä aloittaa siitä vakavastiotettava keskustelu. Meidän vaatimuksemme on tänäkin vappuna, ja etenkin juuri tänä vappuna: kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen.