Punaisten hautamuistomerkillä Haagassa 31.1.2016. Puhe: Maija Hakanen
Hyvät toverit,
Olemme vuonna 1918 teloitettujen punaisten joukkohaudan muistomerkillä Haagassa.
Muistomerkin opastetaulussa on seuraava teksti: ”Punaisten hauta. Tässä yhteishaudassa on haudattuna 28 punakaartilaista ja siviilihenkilöä, jotka kuolivat 12.4.1918 Huopalahden kunnan Pikku-Huopalahden kylässä saksalaisten toimeenpanemassa teloituksessa.”
Kerrotaan, että saksalaiset joukot lähestyessään Helsinkiä 12.4. löysivät kellarista taisteluiden jälkeen Pitäjänmäeltä ja Laaksolahdesta vetäytyneitä punaisia sekä heidän kanssaan kellariin suojaan menneitä Helsingfors Torvströfabrik AB:n työntekijöitä sekä paikkakuntalaisia, yhteensä 150 henkeä. He nostivat valkoisen lipun antautumisensa merkiksi. Joku punakaartilaisista kuitenkin ampui kaksi saksalaista, jonka jälkeen saksalaiset komensivat kaikki miespuoliset kellarissa olleet tielle riviin, ottivat umpimähkään rivistä joka kolmannen ja kuljettivat nämä 40-45 miestä läheiselle turvesuolle, nykyisen Vihdintien liikenneympyrän ja Riistavuoren puoliväliin, ja teloittivat heidät. Seuraavana päivänä paikkakuntalaiset hakivat ruumiskasasta omaisensa. Jäljelle jääneet 28 vieraspaikkakuntalaista haudattiin tähän, silloin syrjäiseen hautapaikkaan.
Viime vuonna ilmestyneessä erinomaisessa ”Helsinki ensimmäisessä maailmasodassa. Sotasurmat 1917-1918” -julkaisussa kerrotaan toisenlainen, todennäköisempi tarina: Saksalaisten tultua 11.4. iltapäivällä suojelukuntalaiset olivat alkaneet kokoontua ja heidät oli asetettu saksalaisten käyttöön. Wardin kauppapuutarhan varastoon oli koottu jo yöllä vankeja saksalaisten ja suomalaisten toimesta. Näitä saksalaiset olivat suomalaisten tulkkien välityksellä kuulustelleet 12.4. ja punaisiksi todetut viety teloitettavaksi, loput pyynnöstä luovutettu suojeluskuntalaisille. Saksalaiset jättivät teloitetut suolle, josta haagalaiset veivät omaisensa pois, loput haudattiin joukkohautaan tälle paikalle. Joukkohautaan laitettuja ei tutkittu eikä tunnistettu, mutta em. julkaisun mukaan kyseessä oli teloitettavien tietoinen ja paikkakunnan olojen tuntemukseen perustuva valinta. Jälkikäteen saksalaisten syyllisyys oli sovelias selitys.
Tällainen toimintatapa oli hyvin yleinen valkoisten valtaamilla paikkakunnilla. Vain teloitettujen määrä suhteutettuna Huopalahden kokoon on hämmästyttävän suuri.
Hyvät toverit,
On tärkeää, että käymme täällä muistomerkillä ja muistamme Suomen työväen vallankumousta 1918 ja siinä henkensä antaneita. Menemättä tässä sen tarkemmin vallankumouksen syntymiseen johtaneisiin yhteiskunnallisiin, poliittisiin ja kulttuurisiin tekijöihin, haluan em. kirjasta tuoda vielä esille yhden näkökulman eli naisten näkökulman.
”Nyt saisimme mekin olla mukana taistelussa vapauden ja ihmisoikeuden puolesta”, kertoo eräs naiskaartilainen. Kysymys naisten autonomiasta oli tuon ajan polttava aihe. Mielikuva asetta kantavasta naisesta oli porvaristolle uhkaava, mutta työväenliikkeessä se nähtiin osana emansipaatiota, jossa naisten vapautuminen ja työväestön vapautuminen nivoutuivat yhteiseksi vapautumisliikkeeksi.
Punakaartin naiset toimivat huoltotöissä, keittiöissä, sairaanhoitajina, viestintätehtävissä ja aseellisissa kaarteissa. He olivat nuoria naimattomia maatalojen ja kartanoitten piikoja, tehtaissa työskenteleviä, kotiapulaisia, työttömiä.
Asekaarteissa oli lähes kaksi tuhatta naista, noin 3 % kaartien vahvuudesta, noin puolet heistä arvioidaan osallistuneen taisteluihin. Kymmenesosa naiskaartilaisista kohtasi väkivaltaisen kuoleman. Naisia, muitakin kuin asekaartilaisia, teloitettiin 364, taisteluissa kaatuneita lasketaan olleen alle 30. Vankileireillä oli 4300 naista.
”Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – Sotasurmat 1917-1918” on tärkeä kirja ja avaa tapahtumia lähes 100 vuotta sitten hienolla tavalla. Samalla kun kunnioitamme silloin vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneitä, tunnistamme tänä päivänä militarismin ja sodan lietsojat ja ne yhteiskunnalliset olosuhteet ja eturistiriidat, jotka johtavat sotiin.
Toimikaamme rauhan puolesta ja sen puolesta, ettei sen enempää naisten kuin miestenkään tarvitse tarttua aseisiin.
