Asunnottomien yö: Lisää vuokra-asuntoja, vuokrasääntely ja kunnon perusturva

Yhdistyneiden Kansakuntien julistamaa köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää vietetään taas Asunnottomien yön tapahtumilla. Suomen noin 4 500 asunnottomasta suurin osa yrittää selviytyä Helsingissä ja heistä yhä useampi on nuori.

Asunnottomien palveluja on viime vuosina jossain määrin lisätty ja Helsingin uuden kaupunkistrategian tavoitteena on asunnottomuuden poistaminen. Käytännössä kuitenkin jopa asunnottomien oikeuksia puolustavalla järjestöllä VVA:lla on ollut vaikeuksia saada tiloja matalan kynnyksen palveluille ja korona-aikana suljettiin monia julkisia tiloja.

Asunnottomuutta aiheuttavat monet tekijät. Edullisia vuokra-asuntoja on liian vähän, sijoittajat ja rakennusliikkeet hakevat asunnoista kovia tuottoja, Suomessa ei ole vuokrasääntelyä ja toimeentulon perusturvan on riittämätön.

SKP:n Helsingin piirikomitea osallistuu Asunnottomien yön tapahtumiin ja vaatii ara-säänneltyjen tavallisten vuokra-asuntojen osuuden korottamista Helsingin kaupungin asunto-ohjelmassa nykyisestä alle viidenneksestä 40 prosenttiin.

On ehkäistävä ihmisten joutumista kierteeseen, jossa ei saa töitä ilman asuntoa eikä toisaalta asuntoa ilman työpaikkaa. Asunnottomille pitää tehdä helpommaksi saada oma koti kaupungin vuokra-asunnoista ja työllistyä kaupungin tehtäviin, palkkatukityöhön tai päästä kuntouttavaan työtoimintaan. Satoja miljoonien ylijäämää tänäkin vuonna tekevällä Helsingin kaupungilla on tähän rahaa.

Sanna Marinin hallitusta vaadimme valmistelemaan esityksen vuokrasäännöstelystä, jonka tulee koskea ainakin pääkaupunkiseutua ja muita kasvukeskuksia. Lisäksi on parannettava perusturvaa nostamalla pienten palkkojen, eläkkeiden, toimeentulotuen, työmarkkinatuen, opintorahan ja sairauspäivärahojen tasoa. On myös vähennettävä turhaa byrokratiaa Kelan hakemusten käsittelyssä.

SKP:n Helsingin piirikomitea
14.10.2021

Helsingin laitettava asumismenot kuriin

Vuokrat ja asuntojen hinnat ovat Helsingissä nousseet jatkuvasti. Pienituloisten on lähes mahdoton saada Helsingissä asuntoa, johon heidän rahansa riittäisivät. Piirikomitea ottaa napakasti kantaa aiheeseen.

Piirikomitean maanantaisessa kokouksessa julkaistiin kannanotto kohtuuhintaisen asumisen puolesta:

SKP:n Helsingin kaupungin piirikomitea 18.6.2012

Helsingin laitettava asumismenot kuriin

Vuokrat ja asuntojen hinnat ovat Helsingissä nousseet jatkuvasti. Pienituloisten on lähes mahdoton saada Helsingissä asuntoa, johon heidän rahansa riittäisivät. Kaupungin asuntojonossa on noin 22 000 vuokra-asunnon hakijaa. Asunnottomuus on pahentunut ja syksyn tullen moni opiskelija tarvitsee hätämajoitusta.

Asumismenojen nousu on kiihtynyt sen jälkeen, kun vuokrasääntely ja avara-järjestelmä purettiin 90-luvulla. Myös Helsingin kaupunki on toimillaan pahentanut tilannetta. Kaupunki on nostanut tonttien vuokria jopa moninkertaisiksi. Uusien asuntojen rakentamisesta vain pieni osa on kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Lisäksi uusien asuinalueiden rakentamisessa on siirrytty valtavan suuriin kokonaisuuksiin, joka on keskittänyt ne muutamalle suurimmalle rakennusliikkeelle.

SKP:n Helsingin kaupungin piirikomitea vaatii hallitusta palauttamaan vuokrasääntelyn ja suuntaamaan rahaa kohtuuhintaiseen vuokra-asuntotuotantoon. Kaupungin on kannettava oma vastuunsa muuttamalla tonttivuokrien määräytymisperusteet kohtuullisemmiksi.

Lisäksi SKP toistaa esityksensä, että Helsinki perustaa oman rakentamisen liikelaitoksen, joka keskittyy kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseen sekä kiinteistöjen putkiremontteihin ja muuhun peruskorjaukseen. Kaupungin on varauduttava järjestämään hätämajoitusta sitä tarvitseville, kuten asuntoa vailla oleville opiskelijoille.