1918 punaisten muistomerkeillä Helsingissä

Näinä päivinä on vaikea puhua sodan uhreina kuolleiden hautamuistomerkillä, ilman että puhuu sodasta, totesi Maija Hakanen SKP:n Maunulan-Pakilan ja Pitäjänmäen osastojen perinteisellä tammisunnuntain käynnillä vuoden 1918 punaisten hautamuistomerkillä Haagassa.

– Sota Ukrainassa on tullut koteihimme sanomalehtien, radion ja television välityksellä. Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen kuvastoa ovat raunioituneet ja palavat talot, pommisuojissa istuvat ihmiset, pakolaiset ja haudat.

– Suomen vuosikymmenet harjoittama rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka on muuttunut sotilasliitto Naton jäsenhakemukseksi. Julkisuutta hallitsee sotapuhe ja ainakin minulle syntyy epäily, että Nato-jäsenyyden oikeuttamiseksi valtaapitävät liioittelevat Suomeen kohdistuvia sotilaallisia uhkia ja sotilaallisen varustautumisen välttämättömyyttä. Puolustusmäärärahat kasvavat ennen näkemätöntä vauhtia.

-Tietä oikeudenmukaiseen ja kestävään rauhaan Ukrainassa ei ole helppo esittää, mutta ei se löydy myöskään, jos ovet suljetaan rauhan etsimiseltä ja neuvotteluilta. Tämäkään sota ei lopu sotimalla vaan sopimalla.

-Monissa maissa käydään Suomea enemmän keskustelua Ukrainan sodan laajenemisen ja suursodan, jopa ydinsodan uhkista, mutta myös mahdollisuuksista löytää tie poliittisilla neuvotteluilla rauhaan, joka kunnioittaa Ukrainan itsenäisyyttä eikä tue Venäjän laajenemispyrkimyksiä.

Venäläisten demonisoiminen ja sotahysterian lietsominen eivät auta Ukrainan sodan lopettamisessa, Maija Hakanen sanoi.

– Nyt tuntuu siltä, että kaikki venäläiset halutaan demonisoida Putinin ja Venäjän eliitin käymän sodan vuoksi. On noussut Venäjä-viha, joka kohdistuu tavallisiin venäläisiin. Jopa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho kehottaa luopumaan ihmiselämän kunnioittamisesta ja demonisoimaan venäläiset sotilaat tappamisen tehostamiseksi.

– Olen viime aikoina tutkinut vasemmistolaista työväenliikettä Pakinkylässä 1920- ja 1930 luvuilla, vuoden 1918 vallankumouksen jälkeen. Minua on yllättänyt, kuinka vahvasti työväenliike jo 1930-luvun alussa varoitti uuden sodan vaarasta. Toinen ihmettelyn aihe on ollut se voimakkuus, jolla suorastaan vihattiin venäläisiä ja työväenliikettä. Venäläinen oli ”ryssä” ja työväenlippu ”punaräsy”.

– Toivottavasti osaamme ottaa oppia siitä, mihin tilanne 1930-luvulla johti.

*****

SKP:n Helsingin piiri ja puolueosastot kävivät viemässä kukkia myös vuoden 1918 punaisten valtakunnalliselle muistomerkille Pohjoisen Stadiontiellä, jossa puhui Matti Laitinen, ja Malmin hautausmaan punaisten hautamuistomerkillä, jossa puhui Tiina Sandberg (hänen puheensa tässä linkissä).

Kuvat Toivo Koivisto ja Yrjö Hakanen.

1918 punaisten muistomerkillä

SKP:n Etelä-Helsingin osaston puheenjohtaja Timo Pelto puhui 27.1. vainojen uhrien muistopäivänä Punaisten valtakunnallisella muistomerkillä Helsingissä, Stadionintiellä: 

Hyvät toverit! 
Suomen työväenluokan vallankumous alkoi 104 vuotta sitten. Silloin Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. 
Nyt olemme kokoontuneet, tänne eläintarhaan, muistomerkin äärelle, muistamaan sitä hetkeä kun suomen työläiset päättivät nousta vastustamaan kapitalistista riistoa. 

Luen heidän muistonsa kunniaksi katkelmia Arvo Turtiaisen runosta  
Punainen lippu 
Ja sinä oikaisit selkäsi, köyhä kansa, 
sinä kohotit pääsi ja sanoit: Nyt riittää! 
Sinä ojentauduit täyteen mittaasi, 
lähdit liikkeelle 
nälkäsi kuokkamailta, pettuleipäsi korvesta, 
tehtaittesi hikihelveteistä. 
Sinä marssit kaduille, toreille, teille 
laulaen merkillistä laulua: 
’Työn orjat, 
sorron yöstä nouskaa!” 
Ja laulusi jokainen sana nosti tuhansia joukkoosi, 
jokainen lause yhä uusia ja uusia taistelijoita 
riveihisi. 
”Työtä, leipää, valtaa, oikeutta!” kaikui 
heidän suustaan. 
”Työn orjat . . .” jylisi kuin ukkonen, 
”sorron yöstä . . .” helähti kuin miekkojen kalske, 
”nouskaa . . .” kumisi kuin tykkien jyly. 
”Nouskaa, nouskaa!” kiiri kutsu kautta maan. 
Oi vertasi, köyhä kansa, lipussasi, 
oi verenkarvaisen hikesi loimua siinä, 
oi voimasi väkevää virtaa, 
lippusi liehuessa vuosisadan tuulessa joukkojen yllä 
tarkoitustesi tunnukset silkissään, 
kuolematon kunniasi punaisessa hehkussaan. 
Sinä jätit sen meille, vuosisadan alun köyhä kansa, sinä jätit sen taistelusi jatkajille, meille, pojillesi, tyttärillesi. 
(runo kirjasta Arvo Turtiainen, Levän kotimaa, Tammi, 1974).

Tänään, nyt, yli 100 vuotta myöhemmin, kun maailmassa olisi rahaa, rikkauksia, tietoa ja teknologiaa, se kasautuu rikkauksiksi riistosysteemille ja riistäjille. Työläinen ja suurin osa ihmiskunnasta joutuu yhä taistelemaan työnsä, palkkansa, elinehtojensa ja ympäristön puolesta. 

Yhä työmies joutuu vaatimaan saataviaan joukkovoimalla lakotaisteluilla, parempaa ympäristöä joukkovoimalla ja joutuvat kestämään ja kärsimään kapitalismin vihan. 

Mutta yhä on muistissamme edeltäjiemme työ ja Kansainvälisen sanat, 
”työn orjat sorron yöstä nouskaa”. 

(Videolinkki puheeseen)