Tule tapaamaan ehdokkaita vaaliteltalle

SKP:n ja sitoutumattomien listan vaaliteltta on torstaina Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla ja sitten Narinkkatorilla Kampissa perjantaina ja lauantaina .

Tule tapaamaan ehdokkaita Tallinnanaukiolle torstaina klo 10-18, paikalla päivän aikana mm. Matilda Mickwitz, Maija Hakanen ja Tiina Sandberg.
Narinkkatorilla perjantaina ja lauantaina ovat tavattavissa eri kellonaikoina mm. Maija Hakanen, Emilia Heikkinen, Arvo Lehtomäki, Matilda Mickwitz ja Tiina Sandberg, jotka ovat ehdolla eduskuntaan Helsingistä.

Lisäksi Narinkkatorilla voi tavata uusmaalaisia ehdokkaita, kuten Matti Chistensen, Heikki Ekman, Jari Karttunen, Marko Korvela, Ossi Kähmi ja Jiri Mäntysalo.

Toimeentulo uhattuna

Helsingissä saa tällä hetkellä noin 62 000 kotitaloutta toimeentulotukea. Pääkaupunkiseudulla on muuta maata korkeammat asuinkustannukset ja usein juuri siksi tukea tarvitaan useammin.

Kun inflaatio on laukannut ennätyksellistä vauhtia, ovat jopa työssäkäyvät nyt tiukoilla. Erilaisten laskelmien mukaan keskituloisiltakin on ostovoimasta hävinnyt 200–600 euroa. Ei ole mitään syytä epäillä, että inflaatio olisi kohdellut pienituloisia sen hellemmällä kädellä.

Tämä ostovoiman väheneminen tulee toimeentulotuella olevilla sen päälle, että suomalainen sosiaaliturva on jälleen kerran todettu Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitean antamissa moitteissa liian alhaiseksi. Suomen perusturva ei täytä Euroopan sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia riittävästä toimeentulosta.

Jokainen, joka on joskus joutunut perusturvan varaan tietää, että alhaisen tason lisäksi sen ongelmana on tukien hakeminen. Byrokratia ei anna armoa, vaikka ihmisen voimavarat olisivat lopussa. Ja miksipä eivät olisi, kun syy tulojen vähäisyyteen on usein joko fyysisen tai henkisen suorituskyvyn romahtamisessa.

Suomessa on kuitenkin enemmän rahaa kuin koskaan ennen. Tänäkin keväänä pörssiyhtiöt iloitsevat kovista tuloksistaan ja jakavat ennätysosinkoja osakkeenomistajille. Pääomatulojen saajien verovapaudet lämmittävät sijoittajia, mutta meille muille ne tulevat kalliiksi. Ne maksavat palkansaajat tuloveroissaan ja Kelan asiakkaat, joiden tuista menee yleensä 20–25 prosenttia veroa.

Perusturva 1 200 euroon

Tämä epäreilu rikkaiden suosiminen on pakko lopettaa. Meillä ei ole varaa näin epäreiluun järjestelmään.

Pääomatulot on laitettava reilusti verolle ja kohdennettava näin kerätyt varat julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvaan. Suomen kommunistisen puolueen tavoitetaso välttämättömän turvan tarjoavaan tukeen on 1200 euroa kuussa. Tämän päälle tulisi edelleen tarvittaessa myös asumistukea.

Kun tulorekisterin käyttöönotto on helpottanut erilaisten tulojen seurantaa, tulisi tätä tarkkuutta hyödyntää byrokratian torjunnassa. Yhä useampaa tukea tulisi voida hakea ilman sen tarkempia selvityksiä niin, että sen määrä tarkennettaisiin tulorekisterin tietojen avulla. Tämä helpottaisi byrokratiaa ja vähentäisi takaisinperintöjä. Se olisi kaikkien etu.

Tiina Sandberg
SKP:n pääsihteeri

(Artikkelin kuva: Toivo Koivisto)

Näpit irti eläkkeistä!

Elinkeinoelämän keskusliitto, Kuntatyönantaja ja ammatilliset keskusjärjestöt valmistelevat vaalien jälkeiselle hallitukselle esitystä ”eläkeuudistuksesta” (HS 25.2.). Ne perustelevat sitä tarpeella turvata eläkejärjestelmän maksukyky.

Aiemmilla ”uudistuksilla” on siirretty eläkkeelle pääsyä myöhemmäksi. Nyt etenkin työnantajapuoli haluaa mahdollistaa eläkerahastojen varojen sijoittamisen riskipitoisemmin ja leikata eläkkeitä.

Nykyinen ns. taitettu indeksi ei riitä EK:lle. Se haluaa jarrua, joka hillitsisi vuotuisia indeksikorotuksia vielä enemmän, vaikka elinkustannukset nousevat. Samansuuntaisia vaatimuksia on esittänyt Kokoomus vaaliohjelmassaan.

Eläkeläistoiminnassa mukana oleva Arto Aijala torjuu aikeet leikata eläkkeiden indeksikorotuksia ja käyttää eläkerahastoihin säästettyjä varoja riskisijoituksiin. Etenkin pieniin eläkkeisiin tarvitaan päinvastoin tasokorotus, sanoo eduskuntavaaleihin SKP:n listalla sitoutumattomana osallistuva Aijala.

SKP:n ja sitoutumattomien listan Punaisessa vaalijulistuksessa esitetään, että pienimmät eläkkeet ja muu toimeentulon perusturva nostetaan seuraavan eduskuntakauden aikana 1 200 euroon kuukaudessa.

Ilmasto- ja rauhantekoja

Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa ihmiset ovat muuttamassa koko maapallon ilmakehää. Suuri muutos on meneillään yhden sukupolven elinaikana. Elinympäristön muutos näkyy joka puolella maapalloa. Syynä on kestämätön kehitys ja luonnonvarojen riisto, josta hyödyn korjaavat planeetan uumenet vallannet öljy-yhtiöt kumppaneineen.

Tositoimia tarvitaan

Kesällä 2022 Suomen eduskunta hyväksyi ilmastolain, jossa on hyviä tavoitteita. Kasvihuonekaasujen päästöjen pitäisi vuoteen 2030 mennessä vähentyä 60 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Viimeistään vuonna 2035 päästöjen ja poistumien olisi oltava yhtä suuria. Tositoimia tarvitaan, jotta Suomi täyttäisi kansainväliset sitoumuksensa ilmastomuutoksen torjunnassa.

Ilmastotavoitteisiin päästään, kun energiantuotanto siirtyy hiilen ja öljyn poltosta uusiutuvaan energiaan, liikenteen ja maatalouden päästöt kutistuvat ja Suomen metsät vahvistuvat. Syksyllä osoittautui, että metsät ovatkin muuttuneet hiilen nielusta lähteeksi, koska puita hakataan enemmän kuin niitä kasvaa.

Lajikato liittyy ilmastonmuutokseen. Kutistuva ja köyhtyvä luonnonympäristö, talvisin sulava lumi ja jää ahdistavat Suomen alkuperäisiä eläimiä, kasveja, hyönteisiä. EU:n jäsenmaat ovat sitoutuneet luontokadon pysäyttämiseen ja kehityksen kääntämiseen vuoteen 2030 mennessä. Suomessa valtiolta odotetaan tositoimia: lisää suojelualueita ja elinympäristöjen parannusohjelmia. Maan suurimpana metsänomistajana valtion pitää samantien rajoittaa hakkuita omilla maillaan. Kaikki jäljellä olevat kaupunkimetsät pitää suojella rakentamiselta.

Ympäristö ja rauha

Sota ja varustautuminen pahentavat ilmaston ja ympäristön kriisiä. Ukrainassa hyökkääjän ohjukset tuhoavat voimalaitoksia, tehtaita ja asuintaloja. Hiiltä ja öljyä kuluu toisaalla eloonjäämiseen ja toisaalla sotakoneisiin. Ilmastomuutoksen torjuntaan tarvitaan kansainvälistä vuoropuhelua ja yhteistyötä, joka on nyt sotien keskellä katkennut. Suomessa ympäristöyhteistyö naapurimaiden kanssa on ehdoton välttämättömyys, ja siihen tarvitaan rauhaa.

Suomi ei tarvitse asevarustelua eikä raja-aitoja, ei sotilasliittoja eikä ydinaseita. Tarvitaan rauhanaloitteita ja rauhantyötä Euroopassa ja maailmalla. Suomi ja Ukraina, Ruotsi ja Itävalta olisivat Euroopan kartalla hyvä alku ydinaseettomien ja liittoutumattomien maiden vyöhykkeelle. Liittoutumattomana Suomi voi tässäkin maailmantilanteessa jatkaa rauhanrakentajana. Parasta tukea Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Ukrainalle on tuki rauhanponnisteluille.

LAURA RONTU
Meteorologian dosentti
Eduskuntavaaliehdokas

Småbarnspedagogiken behöver mera resurser

Min farmor Margaretha Mickwitz var med och skapade subjektiv rätt till barnvård inom Förening 9. Föreningen strävade efter jämlikhet och jämställdhet på 60- och 70-talet. Till exempel år 1967 definierade barndagvårdskommissionen kommunernas uppgift att ordna dagvård som vård för de barn “vars mödrar måste förvärvsarbeta på grund av att de är ensamförsörjare eller på grund av fädernas låga inkomst”. Heldagsvården för barn betraktades således som ett socialt problem. 

Förening 9 betonade behovet av att utveckla barndagvårdens kvalitet, att minska antalet barn i grupperna, och att personalen skulle få en bättre utbildning. De föreslog också att man skulle stifta en lag om dagvård för barn, och att finansieringen av dagvården skulle vara lagstadgad.

Nedskärningar och kris

Nu, ett halvt sekel senare är vi i en djup kris när det gäller småbarnspedagogik. När jag själv praktiserade på ett daghem för några år sedan insåg jag hur allvarligt problemet är. Det fanns inte tillräckligt med vårdare för att se till barnens behov. Alla vårdare var inte heller kompetenta, de var överbelastade och betedde sig illa mot barnen. 

Tidigare har systemet fungerat tack vare bland annat min farmor, men nu har systemet gått igenom så många nedskärningar att det är på bristningsgränsen. Föräldrar ska kunna sätta sina barn på daghem utan att vara rädda för att barnen ska traumatiseras. För jämställdhetens skull ska kvinnor inte tvingas stanna hemma med sina barn för att de inte har råd med privat dagvård eller är rädda för kommunala daghem.

För framtid

Genom att öka beskattningen för storföretag och höginkomsttagare kan vi garantera att den framtida generationen får den fostran och vård de behöver. Lärare inom småbarnspedagogik och barnskötare behöver få högre lön och bättre arbetsvillkor, som motsvarar det stora ansvar de har varje dag. 

För min farmor var social jämlikhet och jämställdhet viktigt. Hon jobbade hårt för att skapa det system som vi idag håller på att rasera. När ska vi inse vikten av vad vi håller på att förstöra?

Matilda Mickwitz
Studerande, kandidat till riksdagen

(Foto Toivo Koivisto)

Helsinki’s Red Election Manifesto

Parliamentary elections are taking place in a time of multiple crises, concerns and fears. Public services are in financial crisis, prices are rising, the dangers of war are growing and environmental destruction is looming. A fundamental change of direction is needed.

Instead of a new direction, the current parliamentary parties are actually competing over how much to cut public spending. They have replaced peace policy with a commitment to NATO and an accelerating arms build-up. Climate and environmental pledges have not been kept. Citizens have been sidelined as mere bill-payers, which has created a basis for the far right.

It is said that the capital is a trendsetter and a driver of development for the whole country. Helsinki could show a new direction, but here, too, the representatives of the parliamentary parties are carrying out policies that increase inequality and insecurity.

The list of candidates of the Communist Party of Finland (CPF) and of non-aligned candidates brings to the elections a commitment to a change of direction. The solution is not on the right but on the left!

Fixing public services

Health care, services for the elderly, education and other basic public services belong to everyone. By cutting their funding, the parliamentary parties have created more markets for private business while taxing the rich less.

The same parties have also undermined services in Helsinki, despite the city’s consistent surpluses of hundreds of millions of euros. Helsinki was given a special status in the reform of social welfare and health services, but the City Council has been unwilling to use it to channel more money into social welfare and health services. Even more than in the rest of the country, local health centers are being shut down.

The CPF and independent candidates want basic public services to be developed as local services that are also decided upon locally. We call for a level increase in the funding of public services in Helsinki and throughout the country. Funds must be directed towards people’s well-being and welfare, not for profits and armaments. The taxation of high incomes and of corporations must be increased.

A decent income for all

The rapid rise in the cost of living has contributed to increased income insecurity and poverty. Basic security and wages have fallen in real terms.

Helsinki shows how the profit motive and stock market speculation are driving up prices. Housing rents and prices have risen, even though more housing has been built than before. Energy prices have rocketed because the city’s energy company, Helen, first sells the electricity it produces to the Nordic electricity exchange, makes a profit on it and then buys back the electricity it sells to consumers at exchange prices.

We demand rent controls, lower housing costs and the decoupling of energy production from stock market speculation. During the next parliamentary term, we must implement a reform that guarantees a basic monthly pension of EUR 1 200 for all those who cannot otherwise receive it, whether due to unemployment, studying, old age or other reasons.  We support calls to increase workers’ real wages and to prevent the exploitation of cheap labour, including through minimum wage legislation.

From environmental rhetoric to action

The planet is threatened by worsening environmental disasters and ecological collapse if the climate crisis, the loss of nature and biodiversity and the over-consumption of natural resources are not halted. Radical structural changes to the economy are imperative and are urgent. These changes must be implemented in a fair and equitable way.

Reducing energy and resource consumption, moving away from fossil fuels and towards a circular economy will require not only stronger legislation but also the development of state and municipal enterprises and investment. Energy production must be brought under the control and democratic governance of the state, municipalities and cooperatives.

Increasing forest carbon sinks and halting deforestation also requires action in Helsinki. The network of green spaces must be expanded and its role strengthened by establishing a large national urban park in Helsinki. Instead of raising fares for public transport in Helsinki, we need to move towards free public transport.

Moving from war talk to peace policy

Competition between the superpowers for control of natural resources, territories, technology and markets has brought Europe to the brink of a major war. Russia’s invasion of Ukraine is threatening to escalate. The United States is building an alliance against China.

Finland’s entry into NATO will not increase security, but risks our being drawn into wars and even to the front line of a conflict between great powers. Parliament has not set any conditions for NATO membership. An agreement is even being prepared with the United States which would give the it the right to station bases and possibly even nuclear weapons here. The rights of the Kurds have been sacrificed for NATO membership. Weapons spending has tripled under Sanna Marini’s government.

Finland’s and Europe’s security cannot be built on NATO, arms races, building fences and isolating Russia. Helsinki is still known throughout the world as the host city of the Conference on Security and Cooperation in Europe (CSCE) and many disarmament meetings. We want to restore Helsinki to this role as the capital of a Finland with an active peace policy.

Instead of war talk, we must talk about peace and political solutions to end the wars in Ukraine and elsewhere. We express our solidarity with the Kurds, the Palestinians and others who are fighting for their rights. Our goal is for a Europe and a world without nuclear weapons and military alliances, without exploitation and subjugation.

The Helsinki list of the Finnish Communist Party and independent candidates
February 2023

Punaiset vaali-iltamat

Tule tapaamaan SKP:n helsinkiläisiä ja uusmaalaisia ehdokkaita klo 18 alkaviin Punaisiin vaali-iltamiin tiistaina 21.3. Mascot Bar & Live Stage (4.linja 2, Kallio, Helsinki).

Iltamien kulttuuri-ohjelmassa klo 19 – 21 esiintyvät:
Näyttelijä Ritva Sorvali
Trubaduuri Mikko Perkoila
Artisti Zuge Guerilla
Runoilija Marko Korvela
Illan housebändi Leevi Launis.

SKP:n ehdokkaita haastattelee toimittaja Ari Sardar. Juontaa Jiri Mäntysalo.
Vapaa pääsy, tervetuloa!

Järj. SKP:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestöt

Pitäisikö olla huolissaan?

Suomen metsät ovat muuttunet hiilinieluista hiilidioksidin päästölähteeksi. Muutos on huolestuttava. Se voimistaa ilmastonmuutosta ja vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä.

Ilmastonmuutos ei ole ainoa metsiin liittyvä huolen aihe. Suurin osa Suomen uhanalaisista eläimistä ja kasveista elää metsissä. Luontokato on yhtä lailla ihmisten hyvinvointia uhkaava ilmiö kuin ilmastonmuutos.

Metsiä on hakattu aikaisempaa enemmän energiantuotantoon, kun on haluttu päästä eroon fossiilisista polttoaineista. Myös tavat hakata metsiä ovat muuttuneet. Niitä hakataan aikaisempaa nuorempina, säästösyistä ilman harvennuksia ja kertarysäyksellä avohakkuuna. Näin puihin ei ehdi kasvaa ilmakehän hiilidioksidia tehokkaasti sitovaa latvusta ja luonto köyhtyy.

Sanoista tekoihin

Tilannetta voidaan parantaa monin eri keinoin.

– Vanhat, luonnonvaraiset metsät tulisi suojella. Suojelutoimet tulee aloittaa valtion omistamista metsistä ja metsähallituksen hakkuu- ja tuottotavoitteet pitää vastaavasti alentaa. Yksityisten omistamien metsien METSO-suojeluohjelman toteuttamista on vauhditettava.

– Metsien käsittelyssä tulee siirtyä oikea-aikaisiin harvennushakkuisiin ja jatkuvaan kasvatukseen ilman avohakkuita.

– Tämä koskee myös kaupunkeja, jotka ovat usein suuria metsänomistajia. Kaupunkimetsillä on merkitystä paitsi hiilinieluina myös luonnon monimuotoisuuden tihentyminä. Niiden hoidossa ovat virkistyskäyttö ja maisema olleet viime vuosiin asti usein tärkeämpiä kuin tuottotavoitteet.

Helsingin Keskuspuisto ja monet arvokkaat metsät, myös lähimetsät ovat esimerkki siitä, miten asukkaiden toimintaa on tarvittu ja tarvitaan, jotta rakentaminen ei jyrää luontoarvoja.

On jo korkea aika toteuttaa aloite laajan kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta Helsinkiin. Keskuspuistoryhmä on tehnyt myös konkreettisen aloitteen Keskuspuiston suojelualueverkoston täydentämisestä, kun Helsingin luonnonsuojeluohjelmaa päivitetään.

MAIJA HAKANEN
Keskuspuistoryhmän jäsen

Nuoria muutoksen tekijöitä

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra julkaisi syksyllä tutkimuksen, jonka mukaan suomalaisia kyllä kiinnostaa politiikka, mutta siihen mukaan lähteminen koetaan vaikeaksi. Varsinkaan omilla kasvoilla ja nimillä ei haluta tehdä politiikkaa. Helsinkiläisten opiskelijoiden Sante Ngiesin ja Emilia Heikkisen kohdalla tämä ei ole ollut ongelma.

– Lähdin ehdokkaaksi jo viime kuntavaaleissa vähän sellaisella periaatteella, että pitää jotenkin vaikuttaa, ja SKP:n arvot ovat samassa linjassa omien arvojen kanssa, sanoo sitoutumattomana ehdokkaana oleva Ngiesi.

Ihan puskista ei puoluevalinta tullut. Hänen äitinsä on ollut mukana SKP:n ehdokkaana ja vinkkasi, että myös pojalla voisi olla annettavaa politiikassa.

– Liityin syksyllä Kommunistinuoriin, ja sieltä tuli sähköpostia, jossa kyseltiin ehdokkaita. Ajattelin että miksei, kertoo puolestaan Emilia Heikkinen. Hän oli törmännyt Kommunistinuoret kadulla Helsingin Malmilla ja innostunut saman tien mukaan toimintaan.

Heikkinen ja Ngiesi opiskelevat molemmat Helsingin yliopistossa, Heikkinen historiaa ja Ngiesi englantia.

Suuria haasteita

Sekä Ngiesi että Heikkinen ovat tutustuneet SKP:n vaaliohjelmaan. Siinä on paljon hyvää. Ngiesi nostaa esille erityisesti nuorten syrjäytymistä ja taloudellisia ongelmia koskevat kysymykset. Heikkiselle tärkeimpiä aihepiirejä ovat mielenterveyspalvelut, ympäristöasiat sekä koulutuksen tasa-arvo.

Mikäli eduskuntatalon ovet keväällä aukeavat, alkaa asioihin tulla muutosta.

– Ympäristöongelmat ovat nyt akuutteja, eikä niitä voi enää pallotella pitempään. Sosiaalisten palvelujen saatavuus kaikille pitää turvata. Ja pitäisi paneutua tuohon koulutuksen tasa-arvoisuuteen, listaa Ngiesi.

Heikkinen on pitkälle samoilla linjoilla.

– Lisäisin listaan myös asemäärärahat. Laitetaan ne rahat vähän parempiin juttuihin.

Suuria haasteita politiikassa siis riittää. Ja etenkin nuorten mielestä tulevaisuus on monella tavalla epävarma.

Heikkinen myöntää olevansa hieman pessimistinen. Hän uskoo politiikan parhaassa tapauksessa junnaavan nyt paikoillaan, pahimmassa tapauksessa ottavan aimo askeleen konservatiivisempaan suuntaan.

Ngiesi on hiukan eri mieltä. Hän kertoo jo kuntavaalien aikaan aistineensa, että ihmisillä on halua muutokseen.

– Minun mielestäni politiikassa on toivoa. Olen sen verran optimisti ja uskon, että ihmiset eivät totaalisesti ole saavuttamattomissa.

Värikäs Itä-Helsinki

Sekä Sante Ngiesi että Emilia Heikkinen asuvat itäisessä Helsingissä, Kontulassa ja Vartiokylässä. Ngiesille Itä-Helsingin kulmat ovat jo lapsuudesta tuttuja, Heikkinen on taas muuttanut nuorena Porvoosta Helsinkiin ja parisen vuotta sitten itään.

Itä-Helsingistä ja sen lähiöistä levitetään kauhujuttuja, mutta kaksikko ei niitä allekirjoita.

– Ei tämä niin paha paikka ole, monella tavalla värikäs kyllä, kommentoi Ngiesi.

Heikkinen on pitänyt Itä-Helsingistä asuinpaikkana. Hän asui aiemmin Tapanilassa ja on toki noteerannut, että Vartiokylässä liikkuu enemmän kaikenlaisia ihmisiä.

Elämä on muutakin kuin politiikkaa ja vaaleja. Aina kun aikaa liikenee, Emilia Heikkinen harrastaa musiikkia ja kirjoittamista. Ja totta kai lukemista. Erityisesti Heikkinen pitää omaelämäkerroista. Ngiesi kertoo aloittaneensa uudelleen pitkään telakalla olleen harrastuksensa, pianonsoiton. Myös koronaeristyksen jälkeen elpyvä opiskelijajärjestötoiminta kiinnostaa.

MARKO KORVELA
(Julkaistu Eespäin-lehdessä 1/2023)