Torilla tavataan!

Huomenna lauantaina Helsingin Narinkkatorilla kokoonnutaan vaatimaan todellista demokratiaa. Kyseessä on maailmalta Suomeen rantautunut idea, jossa keräännytään toreille keskustelemaan ja etsimään ratkaisua nykyisen yhteiskunnan ongelmiin.

Me olemme kyllästyneet siihen, että emme saa ääntämme kuuluviin. Olemme kyllästyneet siihen, että meidän ei anneta vaikuttaa omiin asioihimme. Lisäksi meistä tuntuu, että emme ole ainoita.

Huomenna lauantaina Helsingin Narinkkatorilla kokoonnutaan vaatimaan todellista demokratiaa. Kyseessä on maailmalta Suomeen rantautunut idea, jossa keräännytään toreille keskustelemaan ja etsimään ratkaisua nykyisen yhteiskunnan ongelmiin.

Myös helsinkiläiset kommunistit aikovat ottaa innolla osaa tapahtumaan – onhan vaatimus toisenlaisesta, paremmasta demokratiasta meillekin läheinen.

Torikokous Narinkkatorilla klo 12 alkaen. Lisätietoja löytyy torikokousliikkeen nettisivuilta.

P.S. Aamu-TV:ssä oli tänään napakka briiffi, mistä oikein on kysymys. Kannattaa katsoa!

Maanantaiklubi 10 vuotta!

Maanantaiklubin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi on luvassa todella herkullinen kattaus. Paikalle saapuu legendaarinen radiotoimittaja ja puhuja Hannu Taanila sekä yksi mielenkiintoisimpia nousevia lauluntekijöitä: Kanerva.

Kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun politiikkaa ja kulttuuria yhdistelevä Maanantaiklubi aloitti. Vuosien varrella on keretty käsitellä monia ajankohtaisia aiheita, ja melkoinen joukko artisteja on ennättänyt heittää keikan, monet heistä useampaankin kertaan.

Nyt on Maanantaiklubin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi luvassa todella herkullinen kattaus. Paikalle saapuu legendaarinen radiotoimittaja ja puhuja Hannu Taanila ja hänen jälkeensä esiintyy yksi mielenkiintoisimpia nousevia lauluntekijöitä: Kanerva.

Maanantaiklubi on muutaman helsinkiläisen kommunistin alulle panema, ja tiettävästi ideaa ovat sittemmin kopioineet muidenkin puolueiden edustajat.

Maanantaiklubi 3.10. klo 19

Hannu Taanila: Niinistöä odotellessa – poliittinen tilannekatsaus
Kanerva: Uusi suomalainen laulaja/lauluntekijä, vahvat tekstit ja omintakeiset melodiat

Vetäjinä Irene Auer ja Yrjö Hakanen.
Ravintola Milenka, Haapaniemenkatu 3-5, Sörnäinen, Helsinki.

Maanantaiklubin sivut

Kanervasta tullaan varmasti kuulemaan vielä jatkossakin

Kaatuuko Kreikka? Miten käy suomalaisten?

SKP:n Etu-Sörkän osasto järjestää torstaina keskustelutilaisuuden ajankohtaisesta kreikan kriisistä. Alustamassa on toimittaja Marko Korvela.

SKP:n Etu-Sörkän osasto järjestää huomenna keskustelutilaisuuden ajankohtaisesta kreikan kriisistä.

Avoin keskustelutilaisuus kirvesmiesten kerholla torstaina 29.9. klo 18-20. Mäkelänkatu 8, katutaso

Alustaa toimittaja Marko Korvela. Kahvitarjoilu, Vapaa pääsy.

Järjestää SKP:n Etu-Särkan osasto ja DSL

Kansalaisjärjestökeskustelu

SKP:n Etelä-Helsingin osasto järjestää paneelikeskustelun kansalaisjärjestöjen toiminnasta ja merkityksestä Rikhardinkadun kirjastossa keskiviikkona.

SKP:n Etelä-Helsingin osasto järjestää paneelikeskustelun kansalaisjärjestöjen toiminnasta ja merkityksestä keskiviikkona 28.9.2011 kello 18-20 Rikhardinkadun kirjastossa osoitteessa Rikhardinkatu 3, Helsinki

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Keskustelussa mukana kansalaisjärjestöaktiiveja, mm. Senja Räsänen – Tapaturma- ja sairausinvalidit, JP Väisänen – PAND: Taiteilijat rauhan puolesta, Ilona Junka – Arabikansojen ystävyysseura, Robert Ryömä – Aseistakieltäytyjäliitto, Raini Lehtonen – Kruunuhaan asukasyhdistys, Kirsti Kangas – Oikeutta siivoojille liike, Heikki Ketoharju – KomNL, Helena Dworeck – Maan ystävät, Sari Lähteinen – Greenpeace

Lisätietoja: JP Väisänen 050 5738598, juha-pekka.vaisanen@skp.fi

Tervetuloa!

Juha-Pekka Väisänen,
SKP:n Etelä-Helsingin osaston puheenjohtaja

Osaston kotisivut

Osasto Facebookissa

Käpylän Elojuhlilla kerättiin nimiä

Nimiä kerättiin ja niitä kertyi! Näin voisi tiivistää Käpylän Elojuhlien tapahtumakulun.

Tiedonantajaa jaettiin – tottakai!

SKP oli mukana Käpylän Elojuhlilla lauantaina 20.8.2011. Teltalla oli jaossa mm. Tiedonantaja-lehtiä sekä Kommunistisen Nuorisoliiton uutta materiaalia. Nuoret myös keräsivät nimiä adressiin nuorten mielenterveyskuntoutujien kulttuuripaja Elviksen puolesta, ja ihmiset allekirjoittivat innokkaasti. Ei kulunut kuin hujaus, ja kaikki mukaan varatut listat olivat täynnä! Lisäksi kerättiin nimiä SKP:n kannattajakortteihin, joita niitäkin tuli useita kymmeniä. Keräämisen lomassa oli helppo keskustella ihmisten kanssa, ja monenlaista palautetta saatiinkin. Jotkut ihmettelivät, että vieläkö kommunistit jaksavat uskoa aatteeseensa, kun taas toiset olivat tyytyväisiä että mekin olemme vielä mukana kuvioissa. Erikseen mainittiin Yrjö Hakasen touhut valtuustossa, joita kiiteltiin kovasti.

Sää suosi tapahtumaa: sateet jäivät oletettua etelämmäksi ja keli oli poutainen, osin aurinkoinen ja voimakkaasta tuulesta huolimatta lämmin. Myös paikalla olleet bändit soittivat antaumuksella, ja niitä olikin mukava kuunnella teltan pitämisen lomassa. Muista puolueista paikalla näkyi olevan vain Vasemmistoliitto, jonka teltta oli vieressämme. Juttelimme hieman heidän kanssaan, ja kuulemma suunnittelivat yhdistävänsä eri osastoja uudeksi paikallisosastoksi: Taivaskallion Vasemmisto – mikä tietysti lyhenisi muotoon TaiVas. Saapa nähdä, meneekö noin hauska sanaleikki järjestöbyrokratian läpi.

Paikalla kävi melkoinen liuta aktiiveja niin SKP:stä kuin Nuorisoliitostakin: Kirsti Kangas, Jussi-Petteri Lappi, Heikki Ketoharju, Simo Suominen, Mikko Korhonen, ja piirin puheenjohtaja Kalle Hernbergkin. Kirsti Kangas oli väen määrästä ja ikäjakaumasta mielissään:

– Mukavaa, kun nuoremmat pitävät kojua ja itse voi vaan katsella päältä!

SKP oli mukana Käpylän Elojuhlilla lauantaina 20.8.2011. Teltalla oli jaossa mm. Tiedonantaja-lehtiä sekä kommunistisen nuorisoliiton uutta materiaalia. Lisäksi ihmisillä oli mahdollisuus allekirjoittaa adressi nuorten mielenterveyskuntoutujien kulttuuripaja Elviksen säilyttämisen puolesta. Lisäksi SKP:n kannattajakortteihin kerättiin nimiä. Adressiin kertyi runsaasti nimiä, myös useita kannattajakortteja saatiin. Keskustelujakin syntyi. Sää suosi tapahtumaa: sateet jäivät oletettua etelämmäksi ja keli oli poutainen, osin aurinkoinen ja voimakkaasta tuulesta huolimatta lämmin. Muista puolueista paikalla näkyi olevan vain vasemmistoliitto, jonka teltta oli vieressämme. Paikalla teltalla olivat iltapäivällä Heikki Ketoharju, Kirsti Kangas, Mikko Korhonen, Simo Suominen sekä allekirjoittanut.

Kannattajakortteja kerättiin Alppipuistossa

Koko heinäkuun ajan piirin aktiivit nauttivat kesäisestä tunnelmasta ja hyvästä musiikista Alppipuiston konserteissa – keräten samalla kannattajakortteja SKP:n saamiseksi takaisin puoluerekisteriin.

Emmi Tuomen Taisto-poika keräsi festivaalialueelta pussillisen roskia ja sai palkkioksi limpparitölkin.

Koko heinäkuun ajan piirin aktiivit nauttivat kesäisestä tunnelmasta ja hyvästä musiikista Alppipuiston konserteissa – keräten samalla kannattajakortteja SKP:n saamiseksi takaisin puoluerekisteriin. Joka viikonloppu puistossa oli ilmaiskonsertteja eri tahojen järjestämänä. Kun puitteet olivat kunnossa, ei nimien kerääminen vaatinutkaan kovin suuria ponnisteluja. Ihmiset olivat positiivisella mielellä ja valmiita allekirjoittamaan, olipa syynä sitten halu tukea SKP:tä tai vain pitää huolta siitä, että vaaleissa on tarjolla riittävästi valinnanvaraa.

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna puistossa oli Rauhanpuolustajien Pax-festivaali ja paikalla kortteja keräämässä Yrjö Hakanen:

Kesäloma alkoi lauantaina mukavasti Pax-festarilla helteisessä Alppipuistossa. Rauhanpuolustajat ystävineen tarjosivat leppoisaa menoa. Olin esittelemässä Spartacus-säätiön Kuuba-solidaarisuusprojektia. Viereisellä pöydälle Alppila-seura toivoi Pisara-radalle linjausta, joka säilyttäisi Alppipuiston ja jossa olisi Hakaniemen ja Pasilan välissä asema Alppilassa.

Korttien kerääminen hoidettiin vaihtelevasti sen mukaan, miten festivaalin tuottajat ohjeistivat. Toisinaan kerättiin paikallaan olevalla ständillä, toisinaan taas kierreltiin yleisön joukossa. Kumpikin tapa tuotti mukavasti tulosta. Näin kommentoi asiaa Toivo Koivisto:

Itse keräsin itselleni täysin tuntemattomilta ihmisiltä nimiä. Jokaiselle piti kertoa miksi kerätään ja vakuuttaa ettei nimiä kortistoida vaan ne toimitetaan ministeriöön, jossa ne pistokokein tarkistetaan ettei ole puhelinluettolosta vedettyjä ja sitten tuhotaan. Tämän jälkeen lähes poikkeuksetta tuli allekirjoituksia. Lisäksi kannustusta.

Elmun kansanjuhla keräsi ihan kivasti porukkaa

Korttien kerääminen on ollut tärkeää, jotta pääsemme osallistumaan vaaleihin, mutta myös hyvä tilaisuus puhua ihmisten kanssa politiikkaa muutenkin. Näin kertoo Yrjö Hakanen blogissaan:

Moni vasemmistolaisesti ajatteleva oli selvästi pettynyt hallitusratkaisuun ja toivoi SKP:n tuovan tarvittavaa vasemmistolaista vaihtoehtoa. Kannattajakortin allekirjoitti myös moni, joka piti vaihtoehtojen moninaisuutta demokratian kannalta tärkeänä, vaikka ei SKP:tä aikonutkaan muuten tukea. Monia mielenkiintoisia keskusteluja käytiin myös siitä, miksi vasemmisto sopeutuu Suomessa politiikkaan, jota vasemmisto muualla Euroopassa vastustaa. Tuntui, että myös Norjan äärioikeistolaiset terroriteot saivat monet ottamaan kantaa.

Sama meininki jatkui läpi heinäkuun, ja mukana olivat ainakin Yrjö Hakanen, Toivo Koivisto, Matti Nuutinen, Hannele Salava ja Marja-Liisa Siira. Kerääjät kommentoivat, että enemmänkin aktiiveja olisi mukaan mahtunut. Ehkäpä ensi kerralla?

Maanantaiklubilla: Uusi hallitus, muuttuuko suunta?

Ensi maanantaina 6.6. keskustellaan Maanantaiklubilla hallitusratkaisusta.
Juttua vauhdittamassa ovat Attacin ja Prokuntapalvelujen puheenjohtaja Anita Kelles-Viitanen, Vasemmistonuorten pääsihteeri Riikka Taavetti ja Tiedonantajan toimittaja Marko Korvela. Keskustelua vetää Yrjö Hakanen.

Esiintyy Inka Niemi.

Maanantaiklubi 6.6. klo 19, ravintola Milenka, Haapaniemenkatu 3-5,Sörnäinen, Helsinki.

Kenkää rahaeliitille -vaalivalvojaiset

Kenkää rahaeliitille – vaalijuliste
Tästähän oli siis kyse, jos joku ei vielä sitä muista

SKP:n ja vaihtoehtolistojen vaalivalvojaiset Helsingin Kalliossa. Protestilaulujen mestari Mikko Perkoila, Latinalaisen Amerikan ja
rauhanlaulujen tulkki Rauni Salminen, sekä rakkauden suurlähettiläät IBI LOVE ~
ETERNAL HEAVENLY FORCE
esiintyvät. Tule Sinäkin mukaan tukiryhmien ja ehdokkaiden kanssa jännittämään vaalien tulosta Majava Baariin. Tilaisuuden juontaa Irene Auer.

Katso tapahtumakutsu Facebookissa

Mikko Perkoila – protestilaulun taitaja

Tässä kartta, mikäli baarin sijainti ei satu muistumaan mieleen:


Näytä suurempi kartta

Kommunistit tempaisivat Natoa vastaan

Yksi kommunistien tärkeimpiä vaaliteemoja tulevissa eduskuntavaaleissa on sotilaallinen liittoutumattomuus ja Nato-jäsenyydestä irti pysyminen.

Joukko kommunistien eduskuntavaaliehdokkaita kokoontui viime perjantaina puolustusministeriön edustalle osoittamaan mieltään Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan. Puolustusvoimien pääesikunnan edessä levitettiin näkyville suuri punainen ”Tästä ei saa tehdä Nato-tukikohtaa” -banderolli, jonka äärellä ehdokkaat esittivät omia näkemyksiään Suomen Nato-jäsenyydestä sekä puolustusbudjetin kasvusta.

– Mikä meitä uhkaa? Yksikään naapurimme ei ole sotajalalla meitä vastaan. Ketä vastaan puolustaudumme näin innokkaasti? Kyseli Hannele Salava.

– Turvallisuuttani lisäisi huomattavasti enemmän esimerkiksi se, että tähän maahan säädettäisiin kunnollinen varhaiskasvatuslaki, jossa määrättäisiin lasten ryhmäkoot pienemmiksi. Armeijaan menevillä miljoonilla voitaisiin palkata n. 6000 uutta lastentarhanopettajaa ja myös erityisopettajiin riittäisi rahaa.

Sitoutumaton ehdokas Stacy Siivonen taas muistutti Naton ja USA:n läheisestä suhteesta:

– Sodat, joissa Suomi olisi Yhdysvaltain hännystelijänä olisivat likaisia sotia.

Samaa mieltä oli myös toinen sitoutumaton ehdokas, Anni Wallenius, joka kummasteli haluammeko todella lapsiemme sotivan USA:n taloudellisten intressien puolesta.

– Jotkut sanovat, että Natoon pitäisi liittyä Venäjän uhan takia. Venäjä ei kuitenkaan näillä näkymin ole hyökkäämässä Suomeen heti huomenna, vaan päinvastoin on todennut pitävänsä uhkana kaikkea Naton laajentumista rajojensa lähellä. Itse pidän tätä pelottavampana kuin nykytilannetta, Wallenius totesi.

Kommunistit vastustavat Nato-jäsenyyttä

Eduskuntavaaliehdokkaita banderollin edessä
Puolustusministeriön edustalle levitetty banderolli keräsi myös ohikulkijoiden katseita

Yksi kommunistien tärkeimpiä vaaliteemoja tulevissa eduskuntavaaleissa onkin juuri sotilaallinen liittoutumattomuus ja Nato-jäsenyydestä irti pysyminen.

Me haluamme, että Suomi palaa sotilaallisen liittoutumattomuuden ja rauhanpolitiikan tielle. Suomi tunnetaan vieläkin maailmalla rauhanpolitiikasta. Voimme osaltamme edistää poliittisten ratkaisujen hakemista muun muassa Afganistanin ja Palestiinan konflikteihin. Suomen edustajien on myös asetuttava selvästi vastustamaan USA:n ja Naton piirissä esitettyä sotilaallista sekaantumista muidenkin arabimaiden tapahtumiin.

Vallanpitäjien lapikkaille kyytiä!

Kommunistit järjestävät kengänheittokilpailun Lauantaina Hakaniemessä. Tarkoituksena on testata miten pitkälle herrojen lakeerikengät saadaan lentämään vasemmistovoimin.

Kommunistit järjestävät Helsingissä huomenna lauantaina kengänheittokisan. Tarkoituksena on testata miten pitkälle herrojen kengät saadaan lentämään vasemmistovoimin.

Kuva: Toivo Koivisto

Viekö taiteen valtionpalkinnon jo pokannut Anneli Sauli kirkkaimman pokaalin myös tässä kisassa? Voittaako kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen mediataiteilija Ibi Loven Bisnesrosvojen lestin lennätyksessä? Yllättääkö Oikeutta siivoojille –liikkeen aktiivi Kirsti Kangas taiteellisilla pisteillä? Tuleeko yliastumisia? Miten dopingtesteistä selvitään?

Porvaripolitiikka saa kovaa kyytiä Helsingin lisäksi ainakin Turussa, Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kuopiossa, Oulussa, Porvoossa, Tampereella, Torniossa ja Vantaalla.

Kenkää rahaeliitille –kisa lauantaina 12.3.  klo 13.00 Hakaniementorilla.