Viikonloppuna järjestetty piirijärjestön vuosikokous kävi vilkasta keskustelua vaalien lopputuloksesta ja SKP:n toiminnan uudistamisesta. Samalla valittiin uusi piirikomitea.
Tässä hän on: uusi puheenjohtaja Kalle Hernberg
Viikonloppuna järjestetty piirijärjestön vuosikokous kävi vilkasta keskustelua vaalien lopputuloksesta ja puolueemme toiminnan uudistamisesta. Mielipiteitä kuultiin laidasta laitaan, ja monenlaisia keinoja toiminnan kehittämiseksi ehdotettiin. Samalla myös vaihdettiin piirikomitean kokoonpano, ja piirijärjestön puheenjohtajaksi valittiin uusi kasvo: Kalle Hernberg. Tarkemmat tiedot uudesta piirikomiteasta löydät Piirijärjestön esittelysivulta.
Myös seuraavanlainen kannanotto laadittiin:
Muutos vaatii osallistuvaa demokratiaa
Kansalaiset esittivät vaaleissa vastalauseen harjoitetulle politiikalle ja sen lisäämälle eriarvoisuudelle. Vaalitulos oli myös vastalause eurokriisin laskujen laittamiselle tavallisten ihmisten maksettavaksi.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen johdolla käytävistä hallitusneuvotteluista ei ole luvassa muutosta politiikan suuntaan. Neuvottelujen lähtökohtana on julkisten menojen leikkaaminen ja kriiseihin vieneen EU-politiikan jatkaminen.
SKP:n Helsingin piirikokouksen mielestä nyt tarvitaan todellinen suunnanmuutos ja se edellyttää Kataisen johdolla valmisteltujen leikkauslistojen hautaamista. Pyrkimykset keskittää palveluja ja lopettaa suurin osa kunnista on hylättävä. EU:n talous- ja rahaliitosta on järjestettävä kansanäänestys. Piirikokous vaatii työntekijöiden päätösvallan lisäämistä työelämässä. Hallitusneuvotteluissa tulee hylätä edellisen hallituksen esitys vaalilain muutoksesta, jolla uusien vaihtoehtojen pääsyä eduskuntaan vaikeutettaisiin äänikynnyksellä ja vaaliliittojen kieltämisellä.
Asukkaiden ääni kuuluviin Helsingissä
Helsingin kaupunginvaltuustolle valmistellaan kansanvaltahanketta, jonka tavoitteeksi on asetettu asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. SKP:n piirikokous pitää kaupungin johdon toimintaa kaksinaamaisena, kun se ajaa samaan aikaan asukkaiden mielipiteistä piittaamatta usean koulun, Koskelan terveysaseman, monien leikkipuistojen ja muiden lähipalvelujen lopettamista. Sosiaali- ja terveystoimen koko organisaatio aiotaan muuttaa ilman, että asiassa on kuultu lainkaan asukkaita. Piirikokous vaatii kaupungin hallinnon demokratisoimista muun muassa kehittämällä osallistuvaa budjetoimista ja kaupunginosavaltuustoja.
SKP:n toimintaa uudistettava
SKP kärsi vaaleissa tappion ja me kommunistit aiomme ottaa siitä opiksi. Haluamme uudistaa SKP:n toimintaa ja kehittää vaihtoehtoista politiikkaa yhdessä muiden rehellistä vasemmistopolitiikkaa haluavien kanssa. Siksi jatkamme myös vaalien jälkeen kiertämistä ja tapaamisia lähiöissä, toreilla ja asukastilaisuuksissa.
Ihmisten arjessa näkyvillä ongelmilla on yhteys oikeistolaiseen politiikkaan ja kapitalismin kriisiin. Suomessa tarvitaan selkeä oikeiston ja kapitalisminvastainen vaihtoehto, vahva kommunistinen puolue. Vasemmistolaisen vaihtoehdon hämärtyminen eduskunnassa korostaa SKP:n merkitystä toiminnassa oikeistoa, rasismia, ihmisten oikeuksien polkemista ja rahavaltaa vastaan.
Mielenosoittajia helmikuussa puolustamassa Koskelan terveysasemaa. Kuva: Toivo Koivisto
SKP:n Käpylän ja Kumpulan osasto ei voi hyväksyä terveyslautakunnan päätöstä Koskelan terveysaseman lopettamisesta. Äänestyksessä lopettamisen kannalle asettuneet kokoomuksen, vihreiden ja keskustan edustajat pettivät alueen asukkaat, jotka ovat noin 10 000 allekirjoittajan vetoomuksilla puolustaneet terveysasemaa.
Hyvän ja toimivan terveysaseman siirtäminen Oulunkylään merkitsee palvelujen heikentämistä. Koskelan sairaalan alue lähellä asukkaita ja alueen muut palvelut tukevat sitä. Päätös on hölmöläisten kansantarinaan verrattavaa touhua, joka maksaa käpyläläisille lisääntyvinä matka-aikoina ja huonompana palveluna.
Terveysaseman ja Koskelan sairaala alueen tiloja ja kaunista puistoaluetta havittelevat yksityiset terveys- ja vanhustenpalvelujen yritykset sekä kiinteistöfirmat. Kokoomuksen ja vihreiden johdolla alueen asukkaiden terveyspalvelut uhrattiin bisnekselle.
Helsingin kaupunginhallitus on asettanut Demokratia-ryhmän ohjaamaan kansanvaltahankkeen valmistelua. Ryhmään kuuluvat kaikkien valtuustoryhmien edustajat. Demokratian ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien laajentamiseen tähtäävän kansanvaltahankkeen valmistelusta on sovittu kaupunginvaltuuston strategiaohjelmassa.
Ryhmä päätti ensimmäisessä kokouksessaan SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakasen ehdotuksesta kehittää työtään avoimuuden pohjalta ja kuulla asukkaiden evästyksiä esimerkiksi nettiosallistumisella. SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä aikoo myös itse koota asukkaiden ja työntekijöiden esityksiä demokratian laajentamiseksi.
Hakanen esitti Demokratia-ryhmän ensimmäisessä tapaamisessa muun muassa osallistuvan budjetoinnin, kaupunginosavaltuustojen ja vuokralaisdemokratian kehittämistä. Lisäksi hän esitti selvitettäväksi, miten myös valtuuston ja lautakuntien päätösvaltaa vahvistetaan budjettiesitysten valmistelussa ja asioissa, jotka ratkaistaan nyt virkamiesvetoisesti kuntayhtymissä, liikelaitoksissa ja yhtiöissä.
Demokratia-ryhmä käsittelee työsuunnitelmaansa seuraavassa tapaamisessa.
Hävityt vaalit eivät kommunisteja lannistaneet, vaan vappuna marssittiin entiseen tapaan. Osallistuimme Rautatientorilta lähteneeseen vappumarssiin, jossa oli mukana SAK:n paikallisosastoja, vasemmistoliittolaisia, sosialidemokraatteja ja lisäksi nuorten järjestämä karnevaaliblokki. Hyvinhän sinne sekaan sovimme mekin, mikä on erityisen mukavaa nyt kun vasemmiston voimien yhdistämistä totisesti kaivataan!
Hävityt vaalit eivät kommunisteja lannistaneet, vaan vappuna marssittiin entiseen tapaan. Osallistuimme Rautatientorilta lähteneeseen vappumarssiin, jossa oli mukana SAK:n paikallisosastoja, vasemmistoliittolaisia, sosialidemokraatteja ja lisäksi nuorten järjestämä karnevaaliblokki. Hyvinhän sinne sekaan sovimme mekin, mikä on erityisen mukavaa nyt kun vasemmiston voimien yhdistämistä totisesti kaivataan!
Marssijoita vappuna 2010. Kuva: Toivo Koivisto
Kulkueen jälkeen siirryimme Työväen ja nuorison vappujuhlaan Tokoinrantaan, jossa saatiin kuulla Emmi Tuomen pitämä vappupuhe. Yhdistetyn kansainvälisen ja kulttuuripuheenvuoron piti Yousif Abu Al Fawz, ja musiikista vastasivat Stilimba-Duo sekä Buenos Airolas.
Tässä Emmi Tuomen vappupuhe kokonaisuudessaan:
Tokoinrannassa Työväen ja nuorison vappujuhlassa 1.5.2011
Emmi Tuomi SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen
Euroopan vasemmiston hallituksen jäsen
Hyvät toverit ja ystävät,
Viikko sitten käytyjen eduskuntavaalien tulos ei ollut sellainen kuin olisi toivottu. Se ei ollut sitä, mitä tämä maa olisi juuri nyt tarvinnut. Kokoomus jatkaa suurimpana puolueena, Jyrki muodostaa mieleisensä hallituksen ja Iso Jytky peesaa. Kolmen suuren, hyvin erilaisen puolueen hallitustyöskentely ei tule olemaan helppoa, kompromisseja tehdään, mutta hallituskipeä vasemmistopuolue SDP ei tule olemaan se puolue, joka määrää tahdin. Joidenkin vasemmistopuolueiden näennäinen torjuntavoitto, joka todellisuudessa oli vasemmiston historian heikoin vaalitulos, ei tule pelastamaan suomalaisia leikkauksilta, yksityistämisiltä eikä eriarvoistumisen ja rasismin kasvulta.
Euroopan unioni päätti maaliskuun lopussa uusimmasta vakauspaketista, niin kutsutusta Europlus-paketista. Suomi on tähän pakettiin jo alustavasti sitoutunut, ja viimeisimmän tiedon mukaan myös Timo Soini aikoo kääntää takkinsa, vaikka velkamaiden tukien vastustaminen oli Perussuomalaisten päävaaliteema. Maaliskuussa tehdyt päätökset antavat EU:lle yhä enemmän valtaa määrätä jäsenmaiden budjeteista. Europlus mm. vaatii jäsenmaita esittämään pitkän tähtäimen tasapainotussuunnitelman rakenteellisista muutoksista, joilla palautetaan markkinoiden luottamusta. Tämä suunnitelma on laadittava IMF:n edellyttämin termein ja esitettävä komissiolle ennen kuin sitä käsitellään kansallisessa parlamentissa. Kreikan, Irlannin ja Portugalin taloustilanne koskettaa kaikkia suomalaisia; ei vain siksi, että myös suomalaiset joutuvat maksamaan eurooppalaisten kapitalistien ja pankkien aiheuttamaa kriisiä,vaan myös siksi, että näiden kriisien varjolla EU kiristää valtaansa ja kontrolliaan kaikissa EU-maissa.
Suomen kommunistinen puolue liittyi vuonna 2009 Euroopan vasemmiston puolueen jäseneksi, ja toimii sen työryhmissä ja hallituksessa yhdessä 26 muun kommunistisen ja vasemmistolaisen puolueen kanssa, mukaan lukien Suomen vasemmistoliitto sekä mm. useita puolueita, joilla on edustus europarlamentissa. Euroopan vasemmiston hallitus tuomitsi viime kokouksessaan jyrkästi EU:n vakauspaketit. Myös Euroopan ammattiyhdistysliikkeen kattojärjestö ETUC on kuvannut europlus-paketti ”perverssiksi pyrkimykseksi alentaa ihmisten elintasoa sekä kasvattaa eriarvoisuutta ja työmarkkinoiden epävarmuutta”.
Siinä missä oikeistolaiset arvot, rahan valta, nationalismi ja rasismi nousevat Euroopassa, vahvistuu myös vastarinta. Suomen vaalitulos osoitti osaltaan sen, että kansalaiset ovat valinneet puolensa, halunneet ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Puolueiden, myös SKP:n, jäsenmäärä on kasvanut kuluneen viikon aikana. Yhä useampi herää siihen, että jotain on tehtävä.
Suomen kommunistinen puolue on mukana Euroopan vasemmiston ja ay-liikkeen kamppailussa, jolla vaaditaan pankkien sijasta tukea vaikeuksissa oleville ihmisille, julkisten menojen leikkaamisen sijasta lisää rahaa työllisyyteen, perusturvaan ja julkisiin palveluihin. Vaadimme pörssipelureita maksamaan itse aiheuttamansa kriisin laskut, vaadimme veroa rahoitusmarkkinoille ja pörssikaupalle. Vaadimme työn ja pääoman välisen tulonjaon muuttamista työntekijöiden hyväksi nostamalla palkkoja, säätämällä 1 500 euron minimipalkka ja nostamalla perusturva 900 euroon kuukaudessa. EU-sopimuksista on järjestettävä kansanäänestyksiä.
Hyvät toverit,
Kapitalistinen järjestelmä on itse aiheuttamassaan kriisissä. Kriisiä ei kuitenkaan yritetäkään korjata tunnustamalla virheitä, vaan ajamalla entistä kovempaa kapitalismia. Palveluiden leikkaamisten, yksityistämisten ja työelämän heikennysten aiheuttamaa inhimillistä hätää ja köyhyyttä ratkaistaan leikkaamalla ja yksityistämällä lisää.
Meille kommunisteille ja muille vasemmistolaisesti ajatteleville tämä ei ole yllätys. Kapitalismi on kilpailuyhteiskunnan, vahvemman oikeuden ja yksilönvastuun järjestelmä. Se on kilpavarustelun, sotien ja ympäristön tuhon järjestelmä. Afganistanin, Irakin ja Libyan tilanteet osoittavat, että sota ei ole keino ratkoa ongelmia, sillä ei suojella siviilejä vaan ajetaan imperialistisia tavoitteita.
Kilpailu ja oman edun tavoittelu, jonka väitetään tekevän ihmisestä vahvemman ja voitokkaamman, asettaa todellisuudessa ihmiset toisiaan vastaan – ja voittajia ovat vain harvat. Perussuomalaisten voitto kuvaa tätä vastakkainasettelua hyvin: syypäinä tavallisten, suomalaisten ihmisten ahdinkoon ei nähdä pörssiherroja tai järjestelmää, vaan maahanmuuttajat tai laiskat kreikkalaiset. Ei vaalituloksessa ole kyse äänestäjien tyhmyydestä, mutta ei myöskään todellisesta protestista. Kyse on pitkään jatkuneen, johdonmukaisen, oikeistopopulistisen kampanjan onnistumisesta, jota oikeistolainen valtaeliitti ja media ovat mielellään tukeneet.
Toverit,
Meidän on rakennettava vaihtoehtoa ja löydettävä uusia ratkaisuja. Vaalitulos pakottaa koko vasemmiston miettimään tilannetta vakavasti ja vetämään siitä johtopäätöksiä. Nykyistä laajempi vasemmistolainen yhteistyö on välttämätöntä, ja se on myös mahdollista. Suomalaisten kommunististen puolueiden on yhdistettävä voimansa ja pyrkimyksensä. Meillä on sama aatteellinen pohja, meillä on sama sosialismin ja kommunismin tavoite.
Myös muiden vasemmistopuolueiden ja punavihreiden voimien kanssa meillä on paljon yhteistä: Monissa asioissa paljon enemmän yhteistä kuin erottavaa, mikä näkyy Helsingissäkin yhteisinä kamppailuina kansalaisliikkeissä tai kunnallispolitiikassa. Tätä yhteistä on mahdollista löytää lisää, jos tahtoa on. Kaikkien vasemmistopuolueiden jäsenistössä on uskoa toisenlaisen maailman ja järjestelmän mahdollisuuteen – Vasemmistoliiton ja SDP:n johdon horjahtelevasta poliittisesta linjasta huolimatta.
Euroopan vasemmistopuolueen hallituksessa näen, kuinka tukevasti europarlamentissa puvut päällä istuvat ja toisaalta tiukkaa marxilais-leniniläistä vallankumousta ajavat miehet ja naiset suunnittelevat yhteisiä kampanjoita ja ottavat yhdessä kantaa ajankohtaisiin asioihin. Jos täysin eri kulttuureista ja erilaisista historiallisista lähtökohdista tulevat puolueet pystyvät tähän, on pitkän yhteisen historian omaavan suomalaisen vasemmistonkin pystyttävä yhteistyöhön heikommassa asemassa olevien puolustamiseksi rahan valtaa vastaan. Ja nyt jos koskaan on sen aika, hyvät toverit ja ystävät.
Lisäksi yhä useampi ihminen uskoo ja luottaa puolueiden ulkopuolisiin voimiin. Kansalaisliikkeiden, järjestöjen ja yksittäisten ihmisten kanssa tehtävä vahva yhteistyö on välttämätöntä, jos todella haluamme yhteiskuntaa muuttaa.
Vappu on työväen kansainvälinen taistelupäivä. Työväen yhteistä vappua vietetään laajasti ympäri maailmaa marssien ja mieltä osoittaen. Saksassa ammattiyhdistysten kattojärjestö alkaa jo kolme viikkoa ennen vappua myydä ihmisille punaisia neilikoita rintaan – muistuttamaan lähestyvästä vapusta. Englannissa kuninkaallisen häähumun keskellä pääministeri Cameron esitti, että Vappua vietettäisiin nyt viimeistä kertaa yleisenä vapaapäivänä, ja että tilalle valittaisiin esimerkiksi jokin Britannian sotavoittoja kunnioittava päivä. Esitys sai niin AY-liikkeen, vasemmiston kuin tavalliset englantilaiset laajaan vastarintaan puolustamaan työväen Vappua.
Nyt jos koska tarvitaan aktiivisuutta ja taistelun järjestämistä myös Suomessa – ja myös Vapun jälkeen. Myös meillä täällä Helsingissä on haasteita edessä.
Kaupungin johdossa valmistellaan uusia Pajusen leikkauslistoja. Kaupunginhallituksen hyväksymät raamit ensi vuoden budjetille merkitsevät reaalisesti kymmenien miljoonien eurojen leikkaamista palveluista. Virkojen täyttökielloilla ja budjettiraameilla ollaan jo nyt vähentämässä työpaikkoja. Kohtuuttomien asumismenojen hillitsemisen sijasta kaupunki on omilla toimillaan nostamassa vuokria. Joukkoliikenteen suosimisen sijasta valmistellaan taas lippujen hintojen korotuksia.
Helsingin kaupunginvaltuustossa on vasemmistolla ja vihreillä enemmistö. Eikö tätä enemmistöä pidä käyttää alibudjetoimisen lopettamiseen? Helsingillä on kassavaroja pankkitileillä yli 700 miljoonaa euroa. Eikö näistä ylijäämistä pidä ohjata heti rahaa palveluihin ja työllistämiseen?
Ja ennen kaikkea, meillä helsinkiläisillä on yhdessä voimaa vaikuttaa. Asukastoiminta torjui edelliset Pajusen leikkauslistat. Otetaan tämä voima nyt yhdessä käyttöön, jatketaan vappumarssilta yhteistoimintaan työpaikoilla, asuinalueilla, ay- ja kansalaisliikkeissä.
Ei jätetä Suomea pääomapiirien, soinien ja hakkaraisten haltuun – yhdessä meillä on voimaa.
Ehdokas Kalle Hernberg näyttää mallia: näin sitä lehteä jaetaan
Telttakiertueemme ottaa viimeiset rutistukset ennen vaaleja! Päivystämme perjantaina ja lauantaina Itäkeskuksessa Tallinnan aukiolla, missä jaamme materiaalia ja tarjoamme mahdollisuuksien mukaan kahvia ja muita virvokkeita. Tavattavissa ehdokkaita ja muutakin puolueväkeä. Tervetuloa moikkaamaan!
Tästähän oli siis kyse, jos joku ei vielä sitä muista
SKP:n ja vaihtoehtolistojen vaalivalvojaiset Helsingin Kalliossa. Protestilaulujen mestari Mikko Perkoila, Latinalaisen Amerikan ja
rauhanlaulujen tulkki Rauni Salminen, sekä rakkauden suurlähettiläät IBI LOVE ~
ETERNAL HEAVENLY FORCE esiintyvät. Tule Sinäkin mukaan tukiryhmien ja ehdokkaiden kanssa jännittämään vaalien tulosta Majava Baariin. Tilaisuuden juontaa Irene Auer.
Kuluneen viikon aikana on vaalikamppailun tahti kiihtynyt niin kommunisteilla kuin muillakin. Myös vaaliautokiertueen ensi viikon aikataulut ovat ilmestyneet.
Paula Pere lehtiä jakamassa
Kuluneen viikon aikana paiskittiin hiki hatussa töitä vaalien eteen, eikä kiirettä helpottanut myöskään Suomen Sosiaalifoorumi, jonne moni kommunistikin viikonloppuna koetti ennättää. Samaan aikaan Hakaniemen torilla oli vaaliteltta pystyssä molempina päivinä. Viileä sää ja ajoittainen tihkusadekaan eivät menestystä verottaneet, vaan Toivo Koiviston kertoman mukaan teltalla käyneet ihmiset jututtivat ehdokkaita lähes jatkuvalla syötöllä, eikä tukiryhmänkään tarvinnut seistä tuppisuuna. Myös perusturva-adressiin tuli nimiä tasaiseen tahtiin.
– Kaiken kaikkiaan erinomainen viikonvaihde kuulla ja nähdä missä mennään tänä päivänä, Koivisto tuumii tyytyväisenä.
Vaaliauto liikkeellä
Vaaliautokiertue jatkuu edelleen, ja tämän viikon aikataulut on päivitetty sivuillemme. Näin Maija Hakanen kommentoi kulunutta viikkoa:
Vaaliautokiertueen toinen viikko on saatu onnistuneesti päätökseen. Kontulan ostarilla tunnelma oli taas mukava, Eespäin-lehteä meni tasaiseen tahtiin, ihmiset jäivät juomaan kahvia ja juttelemaan, ja banderollimme sekä muu ylöspano näyttivät hyviltä. Mutta hyvä vastaanotto on jäänyt mieleen myös pienemmistä paikoista, kuten esimerkiksi Roihuvuoresta. Ilmeisesti siellä ei puolueita ole paljon näkynyt, tai sitten monet ovat vain yksikertaisesti kiinnostuneita viestistämme.
Ei sovi unohtaa, että menneellä viikolla myös liimattiin ja jaettiin vaalitaulut! Homma hoitui talkoovoimin, kuinkas muutenkaan. Oheisessa kuvassa Kalle Hernberg ja Jorma Heinonen työn touhussa Käpylässä.
Seuraavaksi on rikkaiden vuoro joustaa, jos se on näistä miehistä kiinni.
Tervetuloa jututtamaan ehdokkaita ja tukijoukkoja vaikkapa vaaliautollemme! Tarkista aikataulut vaaliautosivulta.
Helsingin kaupunginhallituksen ryhmät ovat sopineet kaupungin ensi vuoden talousarvion raamista. Toisin kuin Helsingin Sanomat uutisoi (27.3.), budjettiraamista ei ole sovittu yksimielisesti kaikkien valtuustoryhmien kesken. Me emme hyväksy muiden ryhmien sopimaa budjettiraamia, koska raami jatkaa palvelujen alibudjetoimista ja vähentää palvelujen määrärahoja.
Helsingin kaupunginhallituksen ryhmät ovat sopineet kaupungin ensi vuoden talousarvion raamista. Toisin kuin Helsingin Sanomat uutisoi (27.3.), budjettiraamista ei ole sovittu yksimielisesti kaikkien valtuustoryhmien kesken. Suomen kommunistisen puolueen ja Helsinki-listojen ryhmä ei hyväksy muiden ryhmien sopimaa budjettiraamia, koska raami jatkaa palvelujen alibudjetoimista ja vähentää reaalisesti palvelujen määrärahoja.
Budjettiraamiin sisältyvä vain 1,2 prosentin menojen korotus tämän vuoden budjettiin verrattuna ei riitä kattamaan edes kustannusten nousua. Kaupungin budjetti on viime vuosina ollut jatkuvasti noin 100 miljoonaa alimitoitettu. Lisäksi vanhustenpalvelujen, lasten päivähoidon ja monet muut palvelujen tarpeet kasvavat ja vaatisivat määrärahojen ja henkilöstön lisäämistä.
– On väärin, että helsinkiläisten peruspalveluja heikennetään samaan aikaan kun kaupunki tekee jopa satojen miljoonien eurojen ylijäämää, kritisoi kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen.
– Kaikki nykyisten eduskuntapuolueiden edustajat ovat Helsingin budjettiraamissa syöneet vaalilupauksensa jo ennen vaaleja. Palvelujen määrärahojen reaalinen leikkaaminen rikkaassa Helsingissä on varoittava esimerkki siitä, mihin nykyiset eduskuntapuolueet valmistautuvat myös valtion budjettiratkaisuissa. Yrjö Hakanen toteaa.
Kiertue on lähtenyt sutjakkaasti liikkeelle: materiaalia ja kahvia on mennyt ja hyviä keskusteluita käyty!
Maanantaina startannut kommunistien vaaliautokiertue on lähtenyt hyvin liikkeelle. Paikalla olleet aktiivit tietävät kertoa, että materiaalia ja kahvia on mennyt ja hyviä keskusteluita käyty. Autolla on mahdollista tavata helsinkiläisiä ehdokkaita ja muitakin aktiiveja, sekä napata mukaansa äskettäin ilmestynyt Eespäin-lehden uusin numero, joka on luonnollisesti teemaltaan vaalinumero.
Kahvia on kuulemma kulunut. Kuva: Toivo Koivisto
SKP:n ja Vaihtoehtolistan vaaliauto kiertää Helsinkiä 21.3.-16.4. välisenä aikana. Ehdokkaat ja tukijoukot ovat liikkeellä sunnuntaita lukuunottamatta joka päivä klo 11 – 17, ja iltaisin sekä sunnuntaisin taas on muita vaalitapahtumia. Lisäksi SKP:n vaaliteltta kiertää viikonloppuisin kaupungin toreilla. Katso autokiertueen tarkemmat aikataulut vaaliautosivulta.
Kirsti Kangas lehtiä jakamassa. Kuva: Toivo Koivisto
Yksi kommunistien tärkeimpiä vaaliteemoja tulevissa eduskuntavaaleissa on sotilaallinen liittoutumattomuus ja Nato-jäsenyydestä irti pysyminen.
Joukko kommunistien eduskuntavaaliehdokkaita kokoontui viime perjantaina puolustusministeriön edustalle osoittamaan mieltään Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan. Puolustusvoimien pääesikunnan edessä levitettiin näkyville suuri punainen ”Tästä ei saa tehdä Nato-tukikohtaa” -banderolli, jonka äärellä ehdokkaat esittivät omia näkemyksiään Suomen Nato-jäsenyydestä sekä puolustusbudjetin kasvusta.
– Mikä meitä uhkaa? Yksikään naapurimme ei ole sotajalalla meitä vastaan. Ketä vastaan puolustaudumme näin innokkaasti? Kyseli Hannele Salava.
– Turvallisuuttani lisäisi huomattavasti enemmän esimerkiksi se, että tähän maahan säädettäisiin kunnollinen varhaiskasvatuslaki, jossa määrättäisiin lasten ryhmäkoot pienemmiksi. Armeijaan menevillä miljoonilla voitaisiin palkata n. 6000 uutta lastentarhanopettajaa ja myös erityisopettajiin riittäisi rahaa.
Sitoutumaton ehdokas Stacy Siivonen taas muistutti Naton ja USA:n läheisestä suhteesta:
– Sodat, joissa Suomi olisi Yhdysvaltain hännystelijänä olisivat likaisia sotia.
Samaa mieltä oli myös toinen sitoutumaton ehdokas, Anni Wallenius, joka kummasteli haluammeko todella lapsiemme sotivan USA:n taloudellisten intressien puolesta.
– Jotkut sanovat, että Natoon pitäisi liittyä Venäjän uhan takia. Venäjä ei kuitenkaan näillä näkymin ole hyökkäämässä Suomeen heti huomenna, vaan päinvastoin on todennut pitävänsä uhkana kaikkea Naton laajentumista rajojensa lähellä. Itse pidän tätä pelottavampana kuin nykytilannetta, Wallenius totesi.
Kommunistit vastustavat Nato-jäsenyyttä
Puolustusministeriön edustalle levitetty banderolli keräsi myös ohikulkijoiden katseita
Yksi kommunistien tärkeimpiä vaaliteemoja tulevissa eduskuntavaaleissa onkin juuri sotilaallinen liittoutumattomuus ja Nato-jäsenyydestä irti pysyminen.
Me haluamme, että Suomi palaa sotilaallisen liittoutumattomuuden ja rauhanpolitiikan tielle. Suomi tunnetaan vieläkin maailmalla rauhanpolitiikasta. Voimme osaltamme edistää poliittisten ratkaisujen hakemista muun muassa Afganistanin ja Palestiinan konflikteihin. Suomen edustajien on myös asetuttava selvästi vastustamaan USA:n ja Naton piirissä esitettyä sotilaallista sekaantumista muidenkin arabimaiden tapahtumiin.