Suomen työväen vallankumouksen alkamisesta on kulunut 101 vuotta.
On merkillepantavaa, että viime vuosi oli punaisten kunnianpalautuksen vuosi. Kului sata vuotta, ennenkuin valtajulkisuudessa annettiin sisällissodan häviäjille edes jonkin verran tunnustusta. Kyseessä eivät olleet Venäjän agentit, vaan lopulta paremman elämän puolesta taistelemaan lähteneet ihmiset. Heitä kohdeltiin epäoikeudenmukasiesti ja julmasti.
Tänä päivänä katson ympärilleni, ja mietin, minkä puolesta toverit taistelivat?
Punaisia syytetään edelleen yksipuolisesti sodan aloittamisesta.
Radikaalia vasemmistoa ja kommunisteja pidetään väkivaltaisina ja epäilyttävinä.
Ne osattomat ihmiset, jotka sata vuotta takaperin lähtivät vaatimaan oikeutta itselleen, eivät kuitenkaan olleet verenhimoisia julmureita. He toimivat vaikeassa tilanteessa kuten parhaaksi näkivät.
Ja he myös olivat viime kädessä oikeassa. Riittää, kun katsoo viimeistä sataa vuotta: kenen valtiovisiot ovat toteutuneet? Monarkiaa ja kapeaa yövartijavaltiota vaatineiden valkoisten, vai köyhät ja sorretut huomioivaa tasavaltaa vaativien punaisten?
Sodan häviäjät saivat häviöstään huolimatta monia tavoitteitaan läpi. Se ei ollut sattumaa tai porvarin armoa, vaan määrätietoisen taistelun tulos.
Silti mietin: olivatko punaiset sodan kannalla? Miten meidän heidän perintönsä muistajina ja jatkajina tulisi toimia tänä päivänä?
Nykyään vaaditaan kovaa kanttia ja tyyntä mieltä, jos haluaa puolustaa rauhaa. Sisällissodan kauhea kokemus ei useimmille tarkoita sodasta pidättymistä. Punaisten parempi maailma ei ollut maailma, joka varustautuu sotaan. Se ei ollut kenraalien johtama maailma, jossa rahaa kuluu hyvinvoinnin sijasta aseisiin.
Kun seisomme tänään täällä punaisten muistomerkillä, haluan kysyä kaikilta teiltä: kannattivatko kaatuneet toverit hyökkäysaseiden hankkimista? Taistelivatko he sen puolesta?
Meidän kaikkien läsnäolijoiden velvollisuus on puolustaa rauhaa tässä uhkaavassa maailmantilanteessa. Näyttää vallitsevan vahvemman oikeus, eikä demokratialla tai työläisten mielipiteellä ole väliä. Eri puolilla maailmaa tilanne näyttää huolestuttavalta. Demokratian vastaisia voimia nousee valtaan.
Sisällissodan jälkeen rauha ja demokratia saapuivat vain korulauseissa. Todellisuudessa lukemattomat tavalliset ihmiset kärsivät vankileireillä ja menettivät kansalaisluottamuksensa pitkäksi aikaa.
Paremman maailman puolesta taistelleet toverit vaativat: suurvaltojen konflikteista on pysyttävä erossa. Heidän tärkein perintönsä on itsenäisen ajattelun perintö. Emme tarvitse sotaherroja kertomaan meille, mikä on oikein. Emme niele kenraalien arvioita sellaisinaan. Osaamme ajatella itse. Ymmärrämme, ettei aseita hankkimalla säilytetä rauhaa, vaan vastustetaan sotaa.
Hyökkäysaseiden: sotalaivojen ja hävittäjien sijasta on rakennettava rauhaa ja hyvinvointia. Sadan vuoden takainen kokemus kertoo, että rauha ei ole korulauseita, vaan konkreettisia tekoja. Kauniit puheet eivät estä vääryyksiä tapahtumasta, vaan ainoastaan rohkea toiminta voi pysäyttää epäoikeudenmukaisuuden.
Näillä sanoin kunnioitamme vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistoa.
HEIKKI KETOHARJU
SKP:n Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja
