Julkinen tila kuuluu kaikille – myös nuorille

Piirin vuosikokous otti kantaa nuorisokysymykseen.

Kuluneella viikolla maamme lehdistö on kiinnittänyt huomiota nuorison häiriökäyttäytymiseen Kampin ostoskeskuksessa. Kampin käytävillä ja ympäristössä vapaa-aikaansa viettävää nuorisoa on viranomaisvoimin vaadittu kuriin ja pois jaloista. Moraalipaniikissa ilmiön yhteiskunnalliset taustat ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Ensinnäkin kauppakeskuksen valinta oleskelutilaksi kertoo kaupallistuvan julkisen tilan ongelmasta. Helsingin ytimessä on alati vähemmän kaupunkilaisille kuuluvaa ei-kaupallista tilaa. Kaupallisessa Helsingissä ei saa oleskella edes keskeisessä julkisen liikenteen solmukohdassa, ellei lunasta tilan käyttöoikeutta kuluttamalla. Tämä ajaa ahtaalle niin nuoria kuin vanhempiakin.

Toisaalta nuorten vapaa-ajan sisältö on luokkakysymys.  Pienituloisten perheiden lapsilla ja nuorilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia harrastaa koulun jälkeen tai viettää lomiaan kaupungin ulkopuolella.

Suomen kommunistisen puolueen Helsingin kaupungin piirijärjestö vaatii Helsinkiin lisää epäkaupallista tilaa. Keskustaan tarvitaan sekä nuorisotalo että asukastalo.

Esimerkiksi keskeisellä sijainnilla olevan kaupunkisuunnitteluviraston Laituri-tilan käyttöaikojen ja -mahdollisuuksien laajentamista tulee harkita. Samalla on varmistettava asukastalojen säilyminen lähiöissä, ja niiden toimintarahoituksen turvaaminen.

Julkisen tilan käyttöoikeuden on kuuluttava kaikille. Maamme pääkaupungin on pystyttävä tarjoamaan keskustastaan tilaa, jonka nuoretkin voivat kokea omakseen.

SKP:n Helsingin piirin vuosikokous

6.4.2013

Kunniakäynti Työväen vallankumouksen muistomerkillä

Työväen Vallankumouksen alkamispäivänä sunnuntaina 27.1.2013 klo 10

Kunniakäynti valtakunnallisella muistomerkilla stadionintie

Puhuu Kommunistisen nuorisoliiton puheenjohtaja Heikki Ketoharju

Kalle Hernberg puhumassa muistomerkillä 27.1.2012

Osastoliput

View Vuoden 1918 kansalaissodan uhrien muistomerkki in a larger map

Israelin iskut Gazaan lopetettava – tulitauko heti!

SKP:n Helsingin kaupungin piirikomitea vaatii Suomen hallitusta tuomitsemaan Israelin pommi-iskut ja edellyttämään, että Israel vetäytyy miehittämiltään alueilta.

SKP:n Helsingin kaupungin piirikomitea tuomitsee Israelin armeijan Gazaan tekemät pommi-iskut ja vaatii osapuolia sopimaan heti tulitauosta.

Israelin hallitus pyrkii pommi-iskuilla provosoimaan väkivallan kierteen juuri, kun Palestiinan valtion tunnustaminen on tulossa YK:n käsittelyyn ja Israelissa valmistaudutaan vaaleihin. Israelin ja Palestiinan konfliktin historia osoittaa, että konfliktia ei voi ratkaista sotilaallisin keinoin. Ne vain kärjistävät koko Lähi-idän tilannetta.

SKP:n Helsingin kaupungin piirikomitea vaatii Suomen hallitusta tuomitsemaan Israelin pommi-iskut ja edellyttämään, että Israel vetäytyy miehittämiltään alueilta. Piirikomitean mielestä Suomen hallituksen on myös asetuttava vastustamaan USA:n ja joidenkin muiden Nato-maiden kaavailuja sotilaallisesta interventiosta Syyriaan. On pysäytettävä sodan laajeneminen ja ryhdyttävä rakentamaan rauhanneuvotteluja.

SKP:n Helsingin kaupungin piirikomitea 19.11.2012

Kiitokset äänestäjille, toiminta lähipalvelujen puolesta jatkuu

Suomen kommunistisen puolueen, Vapaiden ja radikaalien demokraattien sekä sitoutumattomien vaaliliitto sai paikan uuteen kaupunginvaltuustoon. – Kiitos tuesta kaikille äänestäjille, ehdokkaille. vaalityöntekijöille ja yhteistyökumppaneille!
Kaupunginvaltuustoon valittiin SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen ja varavaltuutetuiksi muusikko Seppo Lampela ja vapaa radikaali Heikki Takkinen.

Toiminta lähipalvelujen ja lähidemokratian puolesta jatkuu. Vaihtoehtoja tarvitaan muun muassa kaupungin budjettiesitykseen, joka tulee valtuuston käsittelyyn keskiviikkona 14.marraskuuta. Samana päivänä ammattiyhdistysliike ympäri Eurooppaa osoittaa mieltä leikkauspolitiikkaa vastaan.

SKP:n, Vapaiden ja radikaalien demokraattien sekä Helsinki-listojen vaaliarviotapaaminen on Pakilan työväentalolla sunnuntaina 11.marraskuuta kello 15.

Helsinkiläisten palvelujen alibudjetoiminen lopetettava

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen esitys Helsingin ensi vuoden budjetiksi jatkaa julkisten palvelujen heikentämistä samalla kun se ohjaa lisää tukea yksityisille firmoille.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen esitys Helsingin ensi vuoden budjetiksi jatkaa julkisten palvelujen heikentämistä samalla kun se ohjaa lisää tukea yksityisille firmoille.Esimerkiksi vanhuspalveluja kokoomuslainen kaupunginjohtaja esittää vähennettäväksi 80 000 käyntiä kotihoidosta, 22 000 hoitovuorokautta laitoshoidossa ja 12 000 vuorokautta pitkäaikaishoidossa. Samaan aikaan palveluseteleillä ja kilpailuttamalla ohjattaisiin tukea yksityisille yrityksille ja hyvätuloisille vanhuksille, joilla on varaa maksaa palvelusetelin käytön edellyttämiä omarahoitusosuuksia.

Pajunen esittää sosiaali-, terveys-, opetus- ja muiden palvelujen määrärahoihin vain 1,5 prosentin korotusta tänä vuonna toteutuvasta tasosta. Se ei riitä kattamaan edes kustannusten nousua, puhumattakaan kasvavista palvelujen tarpeista. Palveluista aiotaan vähentää myös työpaikkoja, kun henkilöstömenot eivät riitä kattamaan edes työehtosopimusten mukaisia palkankorotuksia.

Budjettiesitykseen sisältyy myös ehdotus uudesta ”Pajusen listasta”. jolla kartoitettaisiin lopetettavat lähipalvelujen tilat.

Vastuussa epäsosiaalisesta ja eriarvoisuutta lisäävästä budjettilinjasta ovat kaupunginjohtajan lisäksi kaikkien eduskuntapuolueiden edustajat. He hyväksyivät keväällä kaupunginhallituksessa palvelujen määrärahoja reaalisesti vähentävän budjettiraamin, johon Pajusen esitys perustuu. Nyt näiden puolueiden edustajat valmistautuvat hyväksymään heti vaalin jälkeen Pajusen esityksen pienin, promilleluokkaa olevin muutoksin.

Voitoista ohjattavarahaa palveluihin

SKP:n Helsingin kaupungin piirijärjestö vaatii, että Helsingin kaupungin ja sen liikelaitosten voittovaroista ohjataan lisää rahaa palveluihin ja helsinkiläisten hyvinvointiin.

–  Uusien ”Pajusen listojen” sijasta on turvattava jokapäiväiset peruspalvelut kävelyetäisyydellä.

–  Vanhuspalveluihin on saatava hyvän hoidon edellyttämä riittävä henkilöstö, laajemmat kotipalvelut ja lisää palveluasuntoja.

–  Terveyseroja on vähennettävä poistamalla terveyskeskusmaksu ja lopettamalla terveysasemien palvelujen karsiminen.

–  Päiväkotipaikkoja on lisättävä nopeasti tuhannella.

–  Koulujen resursseja on lisättävä oppilasryhmien pienentämiseksi ja vaikeammassa tilanteessa olevien koulujen tuen lisäämiseksi.

–  Kaupungille on perustettava rakennusliike tekemään kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja peruskorjausta. Asumismenojen nousua on hillittävä myös kohtuullistamalla tonttivuokrien korotukset.

–  HSL:n valmistelemien joukkoliikenteen lippujen hintojen korotusten ja Keskustatunnelin rakentamisen sijasta on alennettava lippujen hintoja ja otettava suunta kohti maksutonta joukkoliikennettä.

–  Kaupungin on luotava lisää työpaikkoja ja korotettava matalia palkkoja.

SKP:n Helsingin piirijärjestö vastustaa hallituspuolueiden ajamaa Suur-Helsinki-hanketta, joka voimistaisi lähipalvelujen karsimista ja keskittäisi valtaa. Vaadimme ryhtymään sanoista tekoihin lähidemokratian ja osallistuvan budjetoinnin kehittämiseksi.

SKP:n Helsingin kaupungin piirikomitea 15.10.2012

SKP:n ja Helsinki-listojen vaaliautokiertue

Vaaliauto kiertää maanantaista lauantaihin vaalipäivään asti eri puolilla Helsinkiä. Katso auton aikataulut Jatka lukemista -napista.

SKP:n Helsingin piirijärjestön vaaliauton pysähdyspaikat

ma 22.10.

11-12.30                  Oulunkylän ostari

13-15                      Sitratori (Kannelmäen asema)

15.30-17                  Malminkartanonaukio

ti 23.10.

11-12.30                  Ruoholahden metroasema

13-15                      Elielinaukio (Rautatieasema)

15.30-17                  Sörnäisten metroasema

ke 24.10.

11-12.30                  Mellunmäen metroasema

13-15                      Kontulan ostari

15.30-17                  Koko vaaliauton väki siirtyy rauhankulkueeseen

to 25.10.

11-12.30                  Jakomäen ostari

13-15                      Ylä-Malmin tori

15.30-17                  Pukinmäen asema

pe 26.10.

11-12.30                  Viikintori (Prisma)

13-15                      Pihlajamäen ostari

15.30-17                  Herttoniemen metroasema

la 27.10.

11-12.30                  Myllyaukea (Myllypuron metroasema)

13-15                      Mosaiikkitori (Vuosaaren metroasema)

15.30-17                  Herttoniemen S-Market

Vastavirran politiikkaa ja kulttuuria

Mitä vaihtoehtoja on alistumiselle leikkauspolitiikkaan, eriarvoisuuteen ja rahaeliitin valtaan? Mitä ovat vasemmistolaiset ja punavihreät radikaalit muutoksen visiot ja strategiat? Tästä keskustellaan Vastavirtafestivaalilla Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla lauantaina 22. syyskuuta. Luvassa on myös mahtava konsertti ja iltaklubi.

Vaihtoehtoja ja näköaloja

Keskustelujen teemat liikkuvat eurokriisistä ja Karl Marxin Pääoman ajankohtaisuudesta lähipalvelujen ja lähidemokratian ongelmiin. Keskustelijoina ovat muun muassa Kreikan vasemmistokoalition Syrizan ja Euroopan vasemmiston edustaja Yainnis Bournous, Agneta Norberg Ruotsin rauhanneuvostosta, Vasenryhmän kansanedustaja Markus Mustajärvi, professori ja Attacin puheenjohtaja Heikki Patomäki, kirjailija Katja Kettu, pitkään meppinä toiminut Esko Seppänen, Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho, musiikkituottaja Atte Blom, pääluottamusmies Jari Pellikka, ihmisoikeusaktivisti Meri Mononen-Matias, SKP:n tamperelainen kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen, pääsihteeri JP Väisänen ja puheenjohtaja Yrjö Hakanen.

Laulun, runon ja rockin voimaa

Vastavirtafestivaali täyttää 22. syyskuuta koko Vanhan ylioppilastalon monine saleineen. Illalla on vuorossa Vastavirran kulttuuria konsertissa ja klubilla. Esiintyjinä muun muassa Kaj Chydenius, Minja Koski, Oona Airola, Reijo Frank, Aulikki Oksanen, Ilpo Tiihonen, Merja Ikkelä, Tumppi Varonen sekä Jaakko Laitinen & Väärä raha.

Festivaalin ensimmäiset tapahtumat alkavat kello 10. Vanhan lisäksi tapahtuu myös Kolmen Sepän aukiolla.

Koko ohjelma festivaalin nettisivuilla http://vastavirtafestivaali.fi

SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokaslista täydentyy

Edellisissä kunnallisvaaleissa Suomen kommunistisen puolue ja Helsinki-listat olisi saanut yhden sijasta kaksi paikkaa kaupunginvaltuustoon, jos vaaliliiton äänimäärä olisi ollut viidenneksen suurempi. Noissa vaaleissa SKP:n ja Helsinki-listojen kannatus nousi osapuilleen kaksinkertaiseksi.

Lokakuun 28.päivä pidettävissä vaaleissa SKP tavoittelee toista paikkaa yhteisellä listalla Vapaiden ja Radikaalien Demokraattien sekä useiden sitoutumattomien ehdokkaiden kanssa. SKP on esittänyt myös teknistä vaaliliittoa kahdelle pienelle ryhmälle, STP:lle ja KTP:lle.

SKP ja Helsinki-listat on yhdelläkin valtuutetulla saanut monia tuloksia valtuustossa. Mutta kahdella valtuutetulla saa vaihtoehdot aina tarvittaessa äänestykseen. Se lisäisi paineita muissa ryhmissä, jotka ovat nykyisessä valtuustossa hyväksyneet kokoomuksen johdolla tehdyt budjetit ja monet muut palveluja heikentävät ratkaisut.

SKP:n ja Helsinki-listojen vaalivoitto voi näin olla ratkaiseva tekijä kokoomuksen hegemonian murtamisessa Helsingin kunnallispolitiikassa. Samalla ääni SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaille on selkeä vastalause Jyrki Kataisen hallituksen ajamalle leikkauspolitiikalle ja eurokurille. Se on teko lähipalvelujen ja lähidemokratian puolesta.

Uusia kasvoja valtuustoon

SKP:n Helsingin piiri ja Helsingin Vapaat ja Radikaalit Demokraatit ovat kuntavaaleissa yhteisellä listalla. Elokuun lopussa oli listalla yli 50 ehdokasta ja lista täydenty

SKP:n kuntavaalilogo 2012

y vielä.

SKP on asettanut listalle seuraavat ehdokkaat: Irene Auer, luokanopettajaopiskelija, Kontula. Helena Dworeck, ympäristölaborantti, Laakso. Yrjö Hakanen, kaupunginvaltuutettu, SKP:n puheenjohtaja, Maunula-Pirkkola. Ari Hannikainen, vartija, Herttoniemi. Matti Heino, lvis-mekaanikko, Marjaniemi. Jorma Heinonen, muurari, Tapanila. Kalle Hernberg, opettaja, FM, Puistola–Heikinlaakso. Jenni Häkkinen, tarjoilija vuoropäällikkö, Käpylä. Juha Hämäläinen, työsuojeluasiantuntija, eläkeläinen, Puotiharju. Elina Järvenpää, diplomi-insinööri, Itäkeskus. Kirsti Kangas, siivoja, Niemenmäki. Hannu Karineva, sosiaalityöntekijä, Kontula-Myllypuro. Merja Kauppinen-Saarikko (sitoutumaton), kassa-myyjä, Vartiokylä. Heikki Ketoharju, muusikko, Kulosaari. Toivo Koivisto, rakennustyömies, Puu-Käpylä. Anita Koivunen (sit.), parantaja, Hermanni. Mikko Korhonen, toimistotyöntekijä, opiskelija, Pakila. Marko Korvela, päätoimittaja, Puotila. Tytti Kotilainen, toimittaja, Pikku Huopalahti. Jukka Laitinen, ravintolakokki, Tapanila. Seppo Lampela (sit.), muusikko, Herttoniemi. Jussi-Petteri Lappi, postinjakaja talonmies, Pitäjänmäki. Arto Lindqvist, eläkeläinen, Malmi. Kari Lindström, taidegraafikko, Kumpula. Jonas Mithiku, rakennusmies, Hermanni. Meri Mononen-Matias (sit), ekonomi/valokuvaaja, Kallio. Matti Nuutinen, rakennusmies, Vesala. Anneli Pakkasvirta (Sauli), näyttelijä, Merihaka. Leo Partanen, opintojohtaja, Pasila. Arja Putkonen, lähihoitaja, Pohjois-Haaga. Wäinämö Ruottinen, mielenterveyshoitaja, Pitäjänmäki. Robert Ryömä, sekatyöläinen, Vuosaari. Hannele Salava, erityislastentarhanopettaja, Pasila. Mari Saloheimo (sit.), tutkija, Kallio. Tiina Sandberg, piirisihteeri, Puistola. Erkki Susi, toimittaja, Sörnäinen. Emmi Tuomi, psykologi, Puistola-Heikinlaakso. Anna-Mili Tölkkö, erityisopettaja, Pakila. Anja Welin, virallinen kielenkääntäjä, VTM, Kontula. Juha-Pekka Väisänen, käsitetaiteilija pääsihteeri, Punavuori. Jarmo Åsnabrygg, palveluvastaava, Arabianranta.

Vapaat ja Radikaalit Demokraatit ovat asettaneet seuraavat ehdokkaat: Lauri Alhojärvi, koulunkäyntiavustaja, muusikko, Arabianranta. Atte Blom, tuotantopäällikkö, producent, Herttoniemenranta. Seppo Julin, päätoimittaja, Torpparinmäki. Maarit Lumio, rikosseuraamustyöntekijä, Käpylä. Pertti Poikolainen, diplomi-insinööri, Vallila. Eero Rasijärvi, eläkeläinen, Herttoniemi. Toni Roivanen, muusikko, eläkeläinen, Haaga. Olli Salin, sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö, Vallila. Heikki Takkinen, tuottaja, Käpylä. Valtteri Vesikko, asianajaja, Vuosaari. Anni Wallenius, erityiskoulunkäyntiavustaja, Käpylä.