Suomen sosiaalifoorumi Arbiksella

On pakko, selittää hallitus leikkauspolitiikkaa. Viikonloppuna 2.-3. syyskuuta Helsingissä järjestettävä Suomen sosiaalifoorumin kolmisenkymmentä keskustelua, työpajaa, näyttelyä ja muuta tilaisuutta osoittavat, että vaihtoehtoja on.

– Sosiaalifoorumi on loistava areena vaihtoehtoa hakevien ja joukkoliikkeiden verkostoitumiseen ja yhteisten tavoitteiden kirkastamiseen, sanoo valmisteluihin Demokraattisen sivistysliiton edustajana osallistunut Jiri Mäntysalo.

Sosiaalifoorumin ohjelmassa on lauantaina muun muassa seminaari Euroopan strategiasta sotien maailmassa ja keskusteluja Suomesta luokkayhteiskuntana, luontokadosta, kurdien ja palestiinalaisten oikeuksista, köyhyyden kirjosta Suomessa, USAn sotilastukikohtien mahdollisesta tulosta Suomeen sekä rasismista.

Sunnuntaina keskustellaan muun muassa Suomen kaivosbuumista, sivistys ja osaamisen kääntämisestä uuteen nousuun, oikeudenmukaisesta ekologisesta siirtymästä ja Iranin protestien suunta. Sunnuntaina iltapäivällä voi siirtyä keskusteluista joukkotoimintaan, kun Kaisaniemen kentältä lähtee klo 14 marssi ”Me Emme Vaikene – rasistit ja fasistit ulos hallituksesta!”

Katso koko ohjelma www.sosiaalifoorumi.fi