Lähikaupan ja reilun osuustoiminnan puolesta

– Kommunistit ja demokraatit -listan ohjelma HOK-Elannon vaalissa 2020

Tule mukaan vaikuttamaan Helsingin Osuuskauppa Elannon toimintaan niin, että se tarjoaa vaihtoehdon kaupalliselle voitontavoittelulle. Haluamme kehittää edullista, ympäristöystävällistä ja reilua osuustoimintaa, jonka päätöksenteossa kuuluu jäsenten ja työntekijöiden ääni.

Iso vaikuttaja

Noin 630 000 jäsenen ja 6 000 työntekijän HOK-Elanto on iso tekijä Helsingin seudulla. Sen liikevaihto on yli 2 miljardia ja osuus alueen päivittäistavarakaupasta 43 prosenttia. HOK-Elanto vaikuttaa 10 kunnan alueella kaupan, ravintoloiden, hotellien ja muiden palvelujen kehitykseen. Samalla se muovaa osaltaan muutakin kehitystä.

HOK-Elannon suuruus antaa mahdollisuuksia edistää esimerkiksi lähikauppaa, vähentää päästöjä ja säästää energiaa. Mutta se voi huonoilla valinnoilla myös keskittää palveluja ja lisätä turhaa kulutusta. Kilpailuun markkinoista ja toimipaikoista liittyy riskejä korruptiosta ja koplauksista kuntien päätöksentekoon.

Vaikuta vaalissa

Jäsenet eli asiakasomistajat voivat HOK-Elannon vaalissa 26.3.-6.4. vaikuttaa siihen, ohjaavatko osuuskauppaa liikevoittojen tavoittelu vai asiakasomistajien tarpeet ja osuustoiminnan periaatteet. Vaaleissa valittavasta edustajistosta riippuu, millaisia henkilöitä valitaan muihin johtoelimiin, miten heitä valvotaan ja kuinka asiakasomistajien ääni kuuluu päätöksenteossa. Kyse on myös siitä, tyytyykö edustajisto vain kumileimasimen asemaan vai ottaako se vahvan roolin osuuskaupan suuntaamisessa.

Kommunistien ja demokraattien ehdokaslista kutsuu osallistumaan HOK-Elannon vaaliin. Tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa edullisen lähikaupan, sosiaalisesti vastuullisen, ympäristöystävällisen, työntekijöille kunnollisen työehdot turvaavan ja reilun osuuskaupan puolesta. Toimimme asiakasomistajien ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi myös vaalien välillä.

Haluamme nostaa esille osuustoiminnan mahdollisuudet ja työväenliikkeen ihanteet vaihtoehtona kapitalismin ja Euroopan unionin voimistamalle eriarvoisuudelle, riistolle, keskittymiselle ja suuryhtiöiden vallalle.

Edullista lähikauppaa

Alepa-lähikauppojen hintatasoa tulee alentaa. Se on nyt selvästi S-marketteja ja Prismoja korkeampi. Tämä on epäoikeudenmukaista pienituloisia, lapsiperheitä ja vanhuksia kohtaan, joille pidemmät kauppamatkat ovat hankalia. Monipuolisilla lähikaupan palveluilla on edistettävä alueellista tasa-arvoa. Osuuskaupan ei pidä tavoitella voittoa korkeilla hinnoilla.

Oikeudenmukaisemmat bonukset

Bonus-järjestelmää on muutettava niin, että se ei suosi suurituloisia, jotka saavat nyt isoista ostoksistaan suhteellisesti suuremman ostohyvityksen. Työttömien, opiskelijoiden, eläkeläisten ja muiden pienituloisten asemaa on helpotettava lisäämällä välttämättömyystarvikkeiden ale-tarjouksia. Kulttuurin ja liikunnan asiakasomistajaetuja on laajennettava. Kauppojen lehtipisteiden valikoimaa on laajennettava kulttuuri-, mielipide- ja työväenlehdillä.

Ilmastoteot ja ympäristövastuu

Viime vuosien kehitys osoittaa, että osuuskaupalla on paljon mahdollisuuksia säästää energiaa ja siirtyä uusiutuvan energian käyttöön. Tätä muutos haluamme vauhdittaa. HOK-Elanto ja S-ryhmä voivat myös kehittää omaa tuotantoa, joka edistää ekologista rakennemuutosta.

Hävikkiä ja jätteitä tulee vähentää. Kierrätyksen pitää olla kuluttajille helppoa ja varmistaa, ettei kaupasta siirry jätteitä kaatopaikoille.

On syytä edistää lähiruokaa ja paikallistaloutta helpottamalla uusien osuuskuntien ja pienyritysten mahdollisuuksia tarjota tuotteitaan. HOK-Elanto voi valinnoillaan ja markkinoinnillaan helpottaa siirtymistä teollisesta eläintuotannosta yhä enemmän kasviperäiseen ruokavalioon. Myyntiin ei pidä ottaa geenimuunneltuja tuotteita, joiden terveys- ja ympäristövaikutuksista ei tiedetä tarpeeksi.

Työllistäminen ja kunnon työehdot

Isona toimijana HOK-Elanto ja S-ryhmä vaikuttavat työehtoihin ja työllisyyteen. Osuuskaupan tulee irtaantua EK:n linjasta ja sopia paremmista työehdoista. Matalia palkkoja tulee nostaa suhteellisesti muita enemmän.

Palvelujen ja myös työhyvinvoinnin parantamiseksi tarvitaan lisää työntekijöitä. Työsuhteiden tulee olla ensi sijassa kokoaikaisia ja vain työntekijän itse sitä esittäessä osa-aikaisia. On käynnistettävä kokeiluja työajan lyhentämisestä 6 tuntiin ansiotasoa alentamatta. Yö- ja sunnuntaityötä tulee rajoittaa. Työntekijöiden tulee saada edustus osuuskaupan hallitukseen.

Reilua kauppaa

Osuuskaupan tulee kehittää reilua ja suoraa kansainvälistä kauppaa ilman ylikansallisten yhtiöiden välikäsiä. Pitää varmistaa, että hankinnoissa ei käytetä lapsityövoimaa, poljeta työntekijöiden oikeuksia eikä pilata ympäristöä. S-Pankin sijoitustoiminnan tulee olla eettisesti kestävää ja välttää taloudellisia riskejä.

Ostoboikotit ovat keino, jolla osuuskaupan on syytä reagoida laajamittaisiin ihmisoikeuksien loukkauksiin, kuten Israelin laittomaan miehitykseen palestiinalaisalueilla. Osuuskaupan tulee toiminnassaan torjua rasismi ja edistää maahanmuuttajien työllistymistä.

Jäsenille lisää vaikutusmahdollisuuksia

Asiakasomistajien vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä esimerkiksi verkossa, järjestämällä alueellisia foorumeja ja vahvistamalla jäsenten aloitteiden roolia. Edustajiston valtaa tulee lisätä. Hallitukseen ja hallintoneuvostoon ei pidä valita henkilöitä, joka ovat kunnissa päättämässä kauppapaikoista. Johtajille ei pidä maksaa kohtuuttomia palkkoja ja palkkioita.

Nämä tavoitteet yhdistävät meitä työväenliikkeessä, ympäristö- ja muissa kansalaisliikkeissä, eri puolueissa ja niiden ulkopuolella toimivia. Näiden tavoitteiden puolesta haluamme kehittää yhteistoimintaa. Jokainen ääni työväenliikkeen ja edistysmielisen osuustoiminnan tavoitteiden puolesta on tärkeä!

Kommunistien ja demokraattien ehdokaslista