USA:n sotaharjoitukset Suomessa vaarallinen provokaatio

Suomeen saapuu toukokuussa sotaharjoitukseen Yhdysvalloista 6-8 hävittäjää sekä 70-100 sotilasta. Harjoitus toteutetaan Karjalan lennoston kanssa lähellä Venäjän rajaa, ja lisäksi harjoitus alkaa 9. toukokuuta – päivänä, jolloin Venäjällä ja muuallakin muistetaan toisen maailmansodan päättymistä.

Toukokuun 2.–13. päivinä järjestetään Niinisalossa myös Arrow 16 -sotaharjoitus, johon on tulossa 20 Stryker -miehistönkuljetusvaunua sekä sotilaita Yhdysvalloista. Kyse on Saber Strike -harjoituksista, jotka ovat perinteisesti olleet Yhdysvaltain Euroopan maavoimien johtamia harjoituksia Baltiassa. Nyt kyseinen harjoitus järjestetään ensimmäisen kerran Suomen maaperällä yhteistyössä Suomen maavoimien kanssa.

Näiden kahden harjoituksen lisäksi Yhdysvallat järjestää kesäkuun alussa Baltops-harjoituksen Itämeren alueella ja osa siitä toteutetaan ensimmäistä kertaa Suomen alueella. Harjoitukseen osallistuu 3 000 sotilasta, 35 merialusta ja 70 lentokonetta tai helikopteria Yhdysvalloista, Hollannista, Italiasta, Iso-Britanniasta, Saksasta, Ruotsista ja Suomesta. Siinä harjoitellaan muun muassa maihinnousua Hankoniemelle.

Kaikissa kolmessa harjoituksessa Suomessa vierailee ennätysmäärä Yhdysvaltain armeijan, laivaston ja ilmavoimien kalustoa. Kyseessä on Venäjän vastainen provokaatio samalla kun Suomea viedään liittoutumattomuuden tieltä entistä tiiviimmin osaksi USA:n ja Naton voimapolitiikkaa. Yhdysvaltojen sotaharjoitusten tuominen Suomen alueelle kertoo karua kieltä siitä, että Sipilän hallitus on hylännyt pyrkimyksen ylläpitää vakautta Itämeren ja Pohjolan alueella. Venäjän uhkalla pelottelulla pohjustetaan Suomen viemistä Naton jäseneksi.

Suomen alueella järjestettävillä NATO:n ja Yhdysvaltain johtamilla harjoituksilla on negatiivinen vaikutus Suomen turvallisuustilanteeseen ja vakauteen lähialueellamme. Suomen tulee palata sotilaallisen liittoutumattomuuden ja puolueettomuuden tielle. Pienelle maalle on vaarallista joutua suurvaltojen pelinappulaksi.

USA:n sotaharjoitukset ovat jatkoa NATO:n kanssa solmitulle isäntämaasopimukselle, joka on yksi naula lisää EU-komennon kaventaman Suomen itsenäisyyden arkkuun. Isäntämaasopimus tulee purkaa. Suomen aluetta ei saa antaa vieraan vallan sotavoimien käyttöön ja suurvaltojen vastakkainasettelun rajamaaksi. Peruspilareita, joihin Suomen turvallisuuden tulee nojata, ovat liittoutumattomuus, rauhanpolitiikka, itsenäiset Venäjä-suhteet, YK:n periaatteet sekä yhteinen turvallisuus, joka perustuu aseiden ja sotilasliittojen sijasta yhteistyöhön.

SKP:n Helsingin kaupungin piirijärjestö ry:n vuosikokous 23.4.2016