Kaupungin jatkettava asukastalojen toimintaa

Helsingin kaupunginjohtaja aikoo esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki luopuu sote-viraston ylläpitämistä 10 asukastalosta. Tämä on osa kokoomuksen linjaa, jolla ajetaan alas muitakin sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisia toimintoja ja lähipalveluja.

Sote-viraston ylläpitämillä asukastaloilla on tärkeä merkitys alueellisessa matalan kynnyksen sosiaalityössä, ennaltaehkäisevässä toiminnassa, työllistämisessä ja syrjäytymisen torjumisessa. Samalla ne tarjoavat tilat asukkaiden monipuoliselle harrastustoiminnalle, yhteistyölle ja lähidemokratian kehittämiselle.

Esimerkiksi Maunulassa asukastalo Saunabaarilla on ollut iso merkitys siinä yhteistyössä ja yhteisöllisyydessä, josta Maunula palkittiin Uudenmaan liiton nimityksellä vuoden 2015 uusmaalaiseksi kaupunginosaksi.

SKP:n Maunula-Pakilan osasto vaatii, että kaupunginhallitus ja valtuusto turvaavat kaikkien sote-viraston kymmenen asukastalon toiminnan jatkamisen kaupungin ylläpitäminä. Alueellista sosiaalityötä ja muita lähipalveluja on vahvistettava muutenkin.

Asukasyhdistysten ja muiden kansalaisjärjestöjen toiminnan tukeminen on niin ikään tarpeen. Se ei voi kuitenkaan korvata alueellista sosiaalityötä, johon tarvitaan asukastalojen verkosto.

SKP:n osasto muistuttaa, että kaupunki ja sen liikelaitokset ovat tehneet satojen miljoonien eurojen ylijäämää. Näistä voittovaroista riittää hyvin rahaa asukastalojen ylläpitämiseen.

SKP:n Maunula-Pakilan osasto 17.12.2014