Vaaliautopäiväkirja #22

Tänään saatiin sekä aurinkoa että todellista naisenergiaa. Vaaliautokiertueen Malminkartanon pysäkillä Hannele ”punavihreä” Salava (vaatetuksenkin osalta), Kirsti ”työläisen puolustaja” Kangas (luonnehdinta tuli aikaisemmin päivällä Oulunkylästä potentiaaliselta äänestäjältä) ja Tiina ”lettumestari” Sandberg panivat tuulemaan.

Maija Hakanen

Tänään saatiin sekä aurinkoa että todellista naisenergiaa. Vaaliautokiertueen Malminkartanon pysäkillä Hannele ”punavihreä” Salava (vaatetuksenkin osalta), Kirsti ”työläisen puolustaja” Kangas (luonnehdinta tuli aikaisemmin päivällä Oulunkylästä potentiaaliselta äänestäjältä) ja Tiina ”lettumestari” Sandberg panivat tuulemaan. Tiinan paistamia muurikkalettuja tarjottiin tasapuolisesti kaikille ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Monen lettujonoon pysähtyneen kanssa käynnistyi keskustelu myös siitä keitä me olemme ja mitä ajamme.

Päivän puheiden kolmen kärki: 1) miten nuoret ja uudet kasvot pääsevät esiin politiikassa; 2) omaishoitajien arki ja järjestelmän ongelmat; 3) mitä ”kommunistinen” tarkoittaa.

Päivän kuva: Kenellä oli tänään Malminkartanossa parhaat bileet?

Letunpaistoa Malminkartanossa

Vaaliautopäiväkirja #21

Sään puolesta on ollut oikein mukavaa pitää vapaapäivää, sen verran harmaata ja sateista on ollut.

Maija Hakanen

Sään puolesta on ollut oikein mukavaa pitää vapaapäivää, sen verran harmaata ja sateista on ollut. Pakollisten kotitöitten lisäksi säilöin vielä viimeiset omenat soseeksi, tuoremehuksi ja piirakkaomenoiksi. Vaalikampanjatuntumaa pidin yllä kevyellä esitteiden jaolla.

Päivän puheet ovat olleet lähes olemattomat, ainoastaan pari puhelua on rikkonut hiljaisuutta.

Päivän kuva: Huonon sään hyvä puoli on ollut se, ettei ole tarvinnut harkita lehtien haravointia.

Lehtiä

Vaaliautopäiväkirja #20

Kolme neljännestä vaaliautokiertueesta on tehty, aika kuluu nopeasti. Ohjelmassa olivat tänään Myllypuro, Vuosaaren Mosaiikkitori ja Roihuvuori. Mosaiikkitorilla meitä kilpailevia puolueita oli paikalla neljä.

Maija Hakanen

Kolme neljännestä vaaliautokiertueesta on tehty, aika kuluu nopeasti. Ohjelmassa olivat tänään Myllypuro, Vuosaaren Mosaiikkitori ja Roihuvuori. Mosaiikkitorilla meitä kilpailevia puolueita oli paikalla neljä. Omat talkoolaiset ja ehdokkaat olivat taas hyvin mukana autokiertueella, neljä talkoolaista ja kuusi ehdokasta. Hyviä keskusteluita käytiin etenkin Roihuvuoressa, jossa alkoi jo olla lauantai-illan huuman tunnelmaa. Meitä haastettiin oikein kunnolla teoista työmiehen puolesta ja elämän raadollisuuden ymmärtämisestä. Toivottavasti osasimme vastata haasteeseen, ainakin tunnelma kuuntelemisen ja ajatustenvaihdon jälkeen oli huomattavasti leppeämpi kuin avausrepliikeistä olisi voinut arvata.

Päivän puheiden kolmen kärki: 1) maahanmuuttajien ja suomalaisten työllistyminen; 2) maksuton joukkoliikenne eläkeläisille; 3) maksuttoman joukkoliikenteen rahoitus.

Päivän kuva: Robert Ryömä syksyisessä Roihuvuoressa, päivän kuntavaaliehdokas. Vuosaaressa hän sai esittää näkemyksiään mm. Helsingin Sanomille (toivottavasti myös julkaisevat) ja Roihuvuoressa Roope sai tehdä parillekin ihmiselle sukuselvitystä. Toinen näistä henkilöistä tiesi hyvin Hannes ja Mauri Ryömän merkityksen 1900-luvun suomalaisen työväenliikkeen historiassa ja toisen vaimon sukulaiset olivat Ryömiä.

Robert Ryömä Roihuvuoressa

Vaaliautopäiväkirja #19

Vaikka sää oli harmaa ja iltapäivästä alkaen paikoitellen sateinen, ei päivä missään nimessä ollut harmaa. Se alkoi MTV3 Uutisten tulolla Jakomäkeen tekemään juttua vaalikampanjastamme.

Maija Hakanen

Vaikka sää oli harmaa ja iltapäivästä alkaen paikoitellen sateinen, ei päivä missään nimessä ollut harmaa. Se alkoi MTV3 Uutisten tulolla Jakomäkeen tekemään juttua vaalikampanjastamme. Juttu tulee ulos viikonloppuna, todennäköisesti sunnuntaina, uutislähetyksen yhteydessä. Ylä-Malmin torilla oli puolen päivän jälkeen kova meno, muun muassa kolme poliisiautoa, joista yksi pyydettäessä ystävällisesti siirtyi pois vaaliautomme kannalta parhaalta paikalta. Malmilaisten kanssa juttua piisasi ja kahvia kului. Meno hiljeni vasta Tapulikaupungissa. Talkoolaiset ja ehdokkaat olivat hyvin liikkeellä, yhteensä seitsemän ehdokasta ja kolme talkoolaista.

Päivän puheiden kolmen kärki: vanhusten asumisolot ja vaihtoehdot; 2) asunnottomuus; 3) miksi Töölössä, Lauttasaaressa ja muissa varakkaissa kaupunginosissa asuu vähemmän maahanmuuttajia kuin alhaisen tulotason kaupunginosissa.

Päivän kuva: MTV3 Uutiset ja vaaliautokiertue Jakomäessä.

MTV3 Uutiset ja Yrjö Hakanen Jakomäessä

Vaaliautopäiväkirja #18

Vaaliautoilu tuntuu aika mielikuvituksettomalta joidenkin muiden SKP:n Helsingin kuntavaalityön muotojen rinnalla. Tänään Kontulan ostarin pysähdyksellemme kokoontui SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaita lähteäkseen poliittiselle sieniretkelle Sipoon korven laitaan.

Maija Hakanen

Vaaliautoilu tuntuu aika mielikuvituksettomalta joidenkin muiden SKP:n Helsingin kuntavaalityön muotojen rinnalla. Tänään Kontulan ostarin pysähdyksellemme kokoontui SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaita lähteäkseen poliittiselle sieniretkelle Sipoon korven laitaan. Eikä sade haitannut. Huomenna klo 12 helsinkiläiset SKP:n listoilla olevat kuntavaaliehdokkaat kutsuvat mukaan talkoisiin lähipalvelujen, asumisen, inhimillisemmän kaupungin ja maksuttoman joukkoliikenteen puolesta – ja samalla haravoimaan Leininpuistoa syksyn lehdistä. Mukaan pyydetään ottamaan mukaan oma harava. Ehkä vaaliautoilu on sitä vaalityön tarpeellista ja tärkeää arkea ja sieniretket yhtä tärkeää juhlaa ja yhdessäoloa.

Päivän puheiden kolmen kärki: 1) budjettisopu; 2) maksuton joukkoliikenne; 3) vuokra-asuntotuotanto.

Päivän kuva: Poliittiselle sieniretkelle lähdössä Mari Saloheimo, Tiina Sandberg ja JP Väisänen.

Poliittinen sieriretki

Vaaliautokiertue 17#

Ennakkoäänestyksen käynnistyminen on selvästi sähköistänyt vaalikenttiä. Vaikka muita vaaliautoja ei näkynytkään, pysähtymispaikoillamme tuli vastaan kaksi vaalimökkiä ja kolme telttaa.

Maija Hakanen

Ennakkoäänestyksen käynnistyminen on selvästi sähköistänyt vaalikenttiä. Vaikka muita vaaliautoja ei näkynytkään, pysähtymispaikoillamme tuli vastaan kaksi vaalimökkiä ja kolme telttaa. Ruoholahden metroasemalla oli vihreiden telttakatos, Elielin aukiolla demareiden ja Vasemmistoliiton vaalimökit ja Vaasan puistikossa Sörnäisten metroasemalla Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton teltat. Pelkäsin jo huonon sään ja kilpailevien puolueiden kahvitarjoilun vähentävän aamulla keittämäni kahvin menekkiä, mutta huoli oli turha. Hyvin kommareiden kahvi kelpasi ja se loppuikin kesken.

Päivän puheiden kolmen kärki: 1) korkeiden talojen rakentaminen Helsinkiin; 2) asunnottomuus; 3) tsemppiä!

Päivän kuva: Nimesin juuri kuntavaaliehdokas Lauri Alhojärven viikon kuntavaaliehdokkaaksi. Kriteerinä on osallistuminen vaaliautokiertueelle, jolle Lauri on tällä viikolla ilmoittautunut viidelle päivälle kuudesta. Ehdokkaille on tarjolla erilaisia tapoja tehdä vaalikampanjaa. Laurille näyttää sopivan vaaliauto, jota hän sydäntäni lämmittävästi luonnehti instituutioksi joka kuuluu vaalityöhön, kuten kuusi jouluun.

Lauri Alhojärvi Elielin aukiolla

Vaaliautopäiväkirja #16

Säästä ei ole tarvinnut kirjoittaa moneen päivään. Tänään se oli vaihtelevaa: aamulla yhtämittaista sadetta, joka taukosi kun saavuimme Oulunkylään. Seuraava sadekuuro tuli sopivasti juuri kun siirryimme Oulunkylästä Kannelmäkeen. Loppupäivä olikin sitten poutaa, joskin kovin tuulista.

Päivän toinen teema oli tänäänkin muiden puolueiden vaaliautot (vrt. eilinen päiväkirja).

Maija Hakanen

Säästä ei ole tarvinnut kirjoittaa moneen päivään. Tänään se oli vaihtelevaa: aamulla yhtämittaista sadetta, joka taukosi kun saavuimme Oulunkylään. Seuraava sadekuuro tuli sopivasti juuri kun siirryimme Oulunkylästä Kannelmäkeen. Loppupäivä olikin sitten poutaa, joskin kovin tuulista.

Päivän toinen teema oli tänäänkin muiden puolueiden vaaliautot (vrt. eilinen päiväkirja). Heinäluoman kanssa olimme yhtä aikaa Oulunkylässä. Työväenliikkeen solidaarisuuden merkeissä demarit siirsivät omaa vaaliautoaan pari metriä tehdäkseen meille tilaa. Perussuomalaisten kanssa olimme Malminkartanossa, jossa he pullistelivat että heillä on NELJÄ asuntovaunua vaalityössä. Rahaa puoluetukea vuosia kritisoineilla tuntuu siis olevan. Mielenkiintoinen ilmiö oli parikin nurisevaa päiväkoti-ikäistä, joiden äidit ”kertovat kotona miksi he eivät saa perussuomalaisten ilmapalloa”.

Päivän puheiden kolmen kärki: 1) omaishoitajan arki; 2) poliitikkojen rehellisyys; 3) onko SKP:llä ja Helsinki-listoilla ehdokasta joka kannattaa maksutonta joukkoliikennettä.

Päivän kuva: Vaalitaulujen sotkeminen ja särkeminen on ongelma. Tätä on kuitenkin vaikea pitää ongelmana.

Vaalitaulu ja Steen1

Vaaliautopäiväkirja #15

Onneksi vaaliautoilla ei ole tunteita. Oma rakas vaaliautomme voisi saada trauman nähdessään perussuomalaisten kolme mainoskuvilla teipattua vaaliautoa (joillakin on ilmeisesti rahaa) ja esimerkiksi eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman samaten teipatut vaalivankkurit.

Maija Hakanen

Onneksi vaaliautoilla ei ole tunteita. Oma rakas vaaliautomme voisi saada trauman nähdessään perussuomalaisten kolme mainoskuvilla teipattua vaaliautoa (joillakin on ilmeisesti rahaa) ja esimerkiksi eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman samaten teipatut vaalivankkurit. Me joudumme tyytymään jokaisella vaaliautomme pysähdyspaikalla erikseen kiinnitettäviin banderolleihin. Muuten ”kattauksemme” ei juurikaan jää jälkeen isojen ja rahakkaiden puolueitten vastaavista. Politiikan sisällössä olemme tietysti kärkikaartia. Ja jos vaaliautolla niitä tunteita olisi, lämmittäisi sitä varmasti vaaliautokiertueen kuskien lämpimät sanat sen ajettavuudesta.

Päivän puheiden kolmen kärki: 1) Helsingin kaupungin kyseenalaiset käytännöt tukityöllistämisessä; 2) SKP ja Perussuomalaiset vaihtoehtoina; 3) kokoomuksen älytön ehdotus palkattomasta ensimmäisestä sairaspäivästä.

Päivän kuva: Vaaliautoja Pihlajistossa.

Vaaliautoja Pihlajistossa

Helsinkiläisten palvelujen alibudjetoiminen lopetettava

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen esitys Helsingin ensi vuoden budjetiksi jatkaa julkisten palvelujen heikentämistä samalla kun se ohjaa lisää tukea yksityisille firmoille.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen esitys Helsingin ensi vuoden budjetiksi jatkaa julkisten palvelujen heikentämistä samalla kun se ohjaa lisää tukea yksityisille firmoille.Esimerkiksi vanhuspalveluja kokoomuslainen kaupunginjohtaja esittää vähennettäväksi 80 000 käyntiä kotihoidosta, 22 000 hoitovuorokautta laitoshoidossa ja 12 000 vuorokautta pitkäaikaishoidossa. Samaan aikaan palveluseteleillä ja kilpailuttamalla ohjattaisiin tukea yksityisille yrityksille ja hyvätuloisille vanhuksille, joilla on varaa maksaa palvelusetelin käytön edellyttämiä omarahoitusosuuksia.

Pajunen esittää sosiaali-, terveys-, opetus- ja muiden palvelujen määrärahoihin vain 1,5 prosentin korotusta tänä vuonna toteutuvasta tasosta. Se ei riitä kattamaan edes kustannusten nousua, puhumattakaan kasvavista palvelujen tarpeista. Palveluista aiotaan vähentää myös työpaikkoja, kun henkilöstömenot eivät riitä kattamaan edes työehtosopimusten mukaisia palkankorotuksia.

Budjettiesitykseen sisältyy myös ehdotus uudesta ”Pajusen listasta”. jolla kartoitettaisiin lopetettavat lähipalvelujen tilat.

Vastuussa epäsosiaalisesta ja eriarvoisuutta lisäävästä budjettilinjasta ovat kaupunginjohtajan lisäksi kaikkien eduskuntapuolueiden edustajat. He hyväksyivät keväällä kaupunginhallituksessa palvelujen määrärahoja reaalisesti vähentävän budjettiraamin, johon Pajusen esitys perustuu. Nyt näiden puolueiden edustajat valmistautuvat hyväksymään heti vaalin jälkeen Pajusen esityksen pienin, promilleluokkaa olevin muutoksin.

Voitoista ohjattavarahaa palveluihin

SKP:n Helsingin kaupungin piirijärjestö vaatii, että Helsingin kaupungin ja sen liikelaitosten voittovaroista ohjataan lisää rahaa palveluihin ja helsinkiläisten hyvinvointiin.

–  Uusien ”Pajusen listojen” sijasta on turvattava jokapäiväiset peruspalvelut kävelyetäisyydellä.

–  Vanhuspalveluihin on saatava hyvän hoidon edellyttämä riittävä henkilöstö, laajemmat kotipalvelut ja lisää palveluasuntoja.

–  Terveyseroja on vähennettävä poistamalla terveyskeskusmaksu ja lopettamalla terveysasemien palvelujen karsiminen.

–  Päiväkotipaikkoja on lisättävä nopeasti tuhannella.

–  Koulujen resursseja on lisättävä oppilasryhmien pienentämiseksi ja vaikeammassa tilanteessa olevien koulujen tuen lisäämiseksi.

–  Kaupungille on perustettava rakennusliike tekemään kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja peruskorjausta. Asumismenojen nousua on hillittävä myös kohtuullistamalla tonttivuokrien korotukset.

–  HSL:n valmistelemien joukkoliikenteen lippujen hintojen korotusten ja Keskustatunnelin rakentamisen sijasta on alennettava lippujen hintoja ja otettava suunta kohti maksutonta joukkoliikennettä.

–  Kaupungin on luotava lisää työpaikkoja ja korotettava matalia palkkoja.

SKP:n Helsingin piirijärjestö vastustaa hallituspuolueiden ajamaa Suur-Helsinki-hanketta, joka voimistaisi lähipalvelujen karsimista ja keskittäisi valtaa. Vaadimme ryhtymään sanoista tekoihin lähidemokratian ja osallistuvan budjetoinnin kehittämiseksi.

SKP:n Helsingin kaupungin piirikomitea 15.10.2012

Vaaliautopäiväkirja #14

Päivää hallitsivat omenat samoin kuin edellistäkin vaaliauton vapaapäivää. Tällä kertaa tein happamasta Antonovka-lajikkeesta marmeladia. Joka meinasi palaa pohjaan kun ajatukset pyörivät alkavan viikon kiertueohjelmassa.

Maija Hakanen

Päivää hallitsivat omenat samoin kuin edellistäkin vaaliauton vapaapäivää. Tällä kertaa tein happamasta Antonovka-lajikkeesta marmeladia. Joka meinasi palaa pohjaan kun ajatukset pyörivät alkavan viikon kiertueohjelmassa. Ja ilman kunnon vaalipjäjäystä ei selvitty tästäkään päivästä: Maunulassa järjestettiin perinteinen Saunabaarin vaalitentti.

Päivän puheiden kolmen kärki: 1) Maunulan vaalipaneelissa kuuden vanhusten ja ikäihmisten ystävän yleiset puheet; 2) Maunulan vaalipaneelissa SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakasen konkreettinen kritiikki kaupunginjohtaja Jussi Pajusen budjettiesitystä kohtaan: Pajunen esittää että ensi vuonna vähennetään tämänvuotisesta 80 000 kotihoidonkäyntiä, 22 000 hoitovuorokautta laitoshoidossa ja 12 000 hoitovuorokautta pitkäaikaissairaanhoidosta; 3) Maunulan vaalipaneelissa kokoomus vastustaa ruuhkamaksuja, koska lähipalveluiden puutteessa ihmisten on päästävä autoilla ostoksille.

Päivän kuva: Yrjö Hakanen Maunulan vaalipaneelissa.

Hakanen Maunulan vaalipaneelissa 14.102012