Palvelut kävelyetäisyydelle – leikkauksille ei ole tarvetta

Jussi Pajusen johdolla valmisteltuun lähipalvelujen karsimisohjelmaan ei ole Helsingissä taloudellista pakkoa tai tarvetta. Kysymys on palvelujen yksityistämisohjelmasta.

Kaupungin budjetin näkökulmasta säästöt lähipalveluissa eivät ole tarpeellisia. Kaupungin saatavat ovat velkoja suuremmat ja pankkitileillä makaa 830 miljoonaa euroa. Laskennalliset säästöt ovat suurimmaksi osaksi niin sanottua sisäistä vuokraa, jota kaupungin virastot maksavat kaupungille sen omistamien tilojen käytöstä. Kaupungin Tilakeskus on tehnyt huomattavat voitot vuokraamalla kaupungin omia tiloja hallintokunnille ylihintaan. Suurimmalle osalle tiloista ei ole tiedossa taloudellisesti tuottavaa muuta käyttöä.

Lähipalveluiden järjestämisessä tulee huomioida ensisijaisesti palveluiden tasavertainen saatavuus koko kaupungin alueella. Pajusen leikkauslista ei vastaa kaupungin strategiaohjelman tavoitteita asukaslähtöisestä palvelujen kehittämisestä, eriarvoisuuden vähentämisestä palveluissa ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä. Päinvastoin, lähipalvelujen lopettamiset kohdistuisivat suurilta osin alueille, joissa inhimilliset ja taloudelliset ongelmat kertaantuisivat palvelujen lakkauttamisen seurauksena.

Pajunen esittää, että leikkauksista päätetään tosiasiallisesti vain kaupunginhallituksessa ja nopealla aikataululla. Lautakuntien roolina olisi toteuttaa lopettamiset esitetyssä laajuudessa. Valtuustoon lopettamislistaa ei aiota tuoda omana asianaan lainkaan, vaan vain vuoden 2011 budjetti kokonaisuutena.

SKP:n Helsingin kaupungin piirijärjestö vaatii välitöntä luopumista Pajusen esittämistä palvelujen karsimisesta. Sen sijaan piirijärjestö esittää lähipalvelujen kehittämistä siten, että keskeiset lähipalvelut ovat kaikkien kaupunkilaisten saatavilla kävelyetäisyydellä. Päätöksenteossa on kuultava asukkaiden mielipiteitä, hallituksen on toimittava lautakuntien valmistelun pohjalta ja valtuustolla on oltava reaalinen päätösvalta asiassa.

Helsingissä 7.12.2009

SKP:n Helsingin kaupungin piirijärjestö